Mitä me tehdään aamulla ennen seitsemää? Mitä me tehdään illalla viimeiseksi? Mitä on jumpattu koko saamarin alkuvuosi? No kaukojapa tietenkin. Ensin istu-seiso-istu-seiso-istu-seiso namitusta vaan ja koko ajan kyttään, kun takajalat elää omaa elämäänsä. Sitten yhtenä iltapäivänä meni hermot ja nillitin siitä viiden sentin sivuttaisliikkumisesta. Katos, kun koira ei enää suostunut tekemään istu-seiso-vaihtoja. Kun maahan-istu onnistui, niin onnistui taas istu-seisokin. Oli myös tarkempi, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi tarkka. Viimeisen kuukauden aikana on otettu vaiheittain mukaan myös seiso-maahan-seiso-maahan -vaihdot.
Viime viikolla otin mukaan kirjatreenin ihan vain kokeiluna ja huomasin, että Piika keskittyi paremmin, kun oli selkeä kriteeri, että takajalat pysyvät kirjan päällä. Pystyin itsekin ottamaan hieman etäisyyttä ja Birgittakin katsoi viikonloppuna kaukoja ja tuumasi, että ihan lähellä ollessani Piika menee vinoon ja liikuttelee siksi jalkoja. Niinpä otin yksin treenatessa videokameran avuksi näkemään, mitä siellä takajaloilla nyt tapahtuu, kun en vaan ymmärrä, miten voisin muuten nähdä, liikkuvatko jalat vaiko eivät. Ja niin, liikkuuhan ne.
Voi huokaus. Kyllä nämä kaukotkin taitavat olla jonkun hullun painajainen, joka on ihan vitsillä pitänyt saada tokoon liikkeeksi. Kai se on palattava edelleen niihin imutustreeneihin, vaikka ei nämä etene kyllä silläkään. Seuraavaksi varmaan joku heittää, että on koiran syvissä lihaksissa vikaa, kuten tarjottiin ratkaisuksi siihen, miksi Piika ei pysähdy A:n kontaktille.
Pipipäät 