Kylläpä onkin hiljaista, kun on vain kaksi koiraa! Janne halusi antaa Pässille vielä sadannen mahdollisuuden ja otti sen mukaansa Espooseen. Olen kyllä ollutkin niin kireä muutenkin ja lenkitettäviä on tässä viime aikoina ollut muitakin, joten ehkä tämä oli ihan hyvä päätös. Mutta aina se yllättää, miten vaivatonta ja hiljaista kahden koiran kanssa on!
Lauantaina käytiin pidemmällä lenkillä, ensi kertaa tälle talvea tehtiin Keski-Suomessa lenkki jäälle. Sellainen ihan perusjäälenkki sen piti olla. Kunnes Janne ehdotti, että mennään takaisinpäin tuosta yhden saaren läpi, että tulee vähän vaihtelua. Joitakuita kertoja ehdotin jo umpihangessa kahlaamisen aikana, josko käännyttäisiin takaisin. Mutta ei. Rantaan päästyämme kävi selväksi, että jäälle pääsisi vain ylittämällä kymmenmetrisen kivikon. Isot kivenlohkareet olivat jään peitossa ja kaikkea peitti lumivaippa. Itse pystyi hyvin katsomaan, mihin jalkansa asetteli, mutta koirilla tassut luiskahtelivat välillä lumen läpi tyhjyyteen kivien väliin. Lopulta Janne ja Kilju pääsivät kolmen metrin päähän rantaviivasta (josta oli kolme metriä pudotusta jäälle). Piika hyvänä kolmosena pari metriä heidän takanaan. Mutta siihen se tyssäsi. En ole koskaan aiemmin nähnyt Piikaa niin paniikissa, kuin se kivellä piipittäessään oli. Ei saatu sitä siitä liikahtamaan ja Ipi ja Pässi eivät suostuneet edes niin pitkälle menemään. Lopulta käännyttiin takaisin. Jannen piti nostaa Piika tuolta alimmaisen kuvan kiveltä pois, kun koira ei suostunut liikkumaan mihinkään suuntaan. Päästyään yhden kiven takaisin Piika palautui samantien. Mutta no, olihan siinä vaihtelua… Ja taas voitiin liittää yksi kuva Jannen (epäonnistuneet, tunteita herättävät) reittivalinnat -kansioon.
Illalla oli belgivuoro ja saatiin treenata vähän pidempää pätkää osallistujakadon vuoksi. Ipi kävi tekemässä seuraamista. Patukka kainaloon ja ruokakuppi kentän laidalla. Seuraavan kerran pitää tehdä niin, että kuppi on kentällä. Varsin hyvä! Kiljulle myös seuraamista. Perusasentoja ja korkeintaan kahden askeleen pätkiä. Kolmannella se hakeutuu vanhaan tuttuun ja turvalliseen. Piika hömpötteli vähän kaikkea, perusasentoa metristä noutoa 80 cm:llä, kaukoja ja ruutua. Ei maata mullistavat treenit, mutta tulipahan käytyä edes vähän tekemässä.
Sunnuntainakin käytiin treenaamassa. Piikalle katsottiin perusasentoa edelleen ja miten treenaan yksin paikan korjaamista. Kiljulle sama setti plus paikkamakuu ja luoksetulo lopuksi. Lisäksi Piika teki kimppapaikkamakuun pitkästä aikaa, hyvä ja rauhallinen kuulema. Treeneistä ajelin lenkille Saviolle ja nappasin Nitan ja Vekinkin mukaan. Kun rämmin umpihangessa 7 km, niin johan siinä olikin yhdelle viikonlopulle koirahommia. Ensimmäistä kertaa Nitan ja Piikan välitkin kiristyivät, kun Nita yritti leikkiä ja roikkui Piikan kaulurissa ja Piikalla meni hermot. Tytöt kyllä ratkaisivat tämän niin, että molemmat luovuttivat ilman sanomista. Muutenkin on tunnustanut, että Piikasta alkaa tulla tosikompi ja tosikompi vähitellen.
Pipipäät 