Jonkin aikaa olen jo pohdiskellut, onko Pessi menettämässä kuulonsa? Ahne, ahneempi, Pässi. Ja silti se ei ala syömään OLE HYVÄn kuultuaan. Jokin ilta sitten huomasin, että se katsoo muista mallia. Se on aina kaikessa muita jäljessä. Jos sanon OLE HYVÄ ohimennen katsomatta Pessiin, se ei ala syömään ennen kuin vilkaisen sitä ja toistan luvan. Aamuruoalla se on aavistuksen muita jäljessä kupille mennessään, se on alkanut vilkuilla kasvojani ja se vilkuilee muita, kun ne ryntäävät kupilleen. Ovatko nämä niitä ensimmäisiä merkkejä? Miksi se kuitenkin reagoi pelottaviin ääniin?
Viime viikkoina on ollut tuulisia päiviä. Yhtäkkiä olenkin saanut huomata, että Pessi piilottelee sohvan alla. Se piilottelee pöydän alla ja pihallakin se kaivaa lumeen kolon, johon maastoutua. Uusin pelote sisällä on sähköhammasharja. En ole edes tehnyt asiasta numeroa. Pessi juoksee sen ääntä pakoon siinä missä Piika tuli katsomaan, mistä ääni tulee.
Raskaan viikon jälkeen vitsit alkavat olla vähissä. Tänä aamuna katselin häntä koipien välissä pihalla istuvaa Pessiä. Pessiä, jota sain käskeä tarpeilleen kerran jos sadannenkin. Pessiä, joka siirtyi vain pari metriä ja jämähti siihen. Pessiä, joka seisoi pihalla sen näköisenä, että nyt suhisee korvien välissä ja kovaa. Ipi ja Piika ryntäsivät sisälle joka-aamuisten sisääntulonamien toivossa. Nekin on vain Pessiä varten keksitty. Näinä pahoina päivinä niistäkään ei ole apua. Pessi oli kuin naulattu pihan nurkkaan. Valmiina pakenemaan hetkellä minä hyvänsä. Ei auttaneet maanittelut, ei pyynnöt. Vasta kovaan ääneen karjaistu MAAHAN ja luo käskytys toi toivottua tulosta karkuun minä hetkenä hyvänsä ampaisevalle Pessille. Oma ketutuskäyrä oli huipussaan, vaikka sitä ei saanut tietenkään mitenkään näyttää. Vaikka kyllähän koirat sen arvasivat. Seuraavaksi Pessi lukittautui eteiseen. Ei auttanut enää herkut ei mikään. Pakko oli jo tarttua pöydän alle piiloutuvaan koiraan kiinni senkin uhalla, että hammasta siitä seuraisi. Väsytystaistelun jälkeen Pessikin löysi tiensä sisälle.
Milloin on aika luovuttaa? Milloin on oikein sanoa, ettei enää jaksa? Kuinka epäreilua on pitää elämässä kiinni koiraa? Koiraa, joka pelkää sitä niin paljon, ettei uskalla liikkua pahassa maailmassa. Koiraa, joka on kaunis katsella, mutta viallinen sisältä. Koiraa, joka on jokaisen lapsen suosikki. Koiraa, josta ei todellakaan tiedä, mitä ajatella.
Törmäsin sattumalta eläinten hyvinvointia käsitteleviin sivuihin. Kyllä, voin taata, että Pessillä on oikeus ja mahdollisuus lajinmuokaiseen käyttäytymiseen ja elinympäristöön. Kyllä, voin taata, että sillä on oikeus hyvään kohteluun ja positiivisiin kokemuksiin ja tuntemuksiin. Kyllä, sillä on oikeus hyvään terveyteen ja toimintakykyyn. Mutta täyttyvätkö sen elämässä eläinten hyvinvointia arvioivat ”Viiden vapauden” periaatteet, jotka on lanseerattu jo 1960-luvulla?
”Viisi vapautta”
1) Vapaus nälästä ja janosta
2) Vapaus epämukavuudesta
3) Vapaus kivusta, loukkaantumisista ja sairauksista
4) Vapaus normaaliin käyttäytymiseen
5) Vapaus pelosta ja ahdistuksesta
(Farm Animal Welfare Council, Iso-Britannia)
Onko Pessin elämä mukavaa? Onko se kivutonta ja sairauksetonta? Onko sen elämä pelotonta ja ahdistuksetonta? Tarjoanko sille sellaista elämää, jollaista itse haluaisin viettää? Peläten taivaan kaatuvan niskaan joka päivä – tai ainakin näinä huonoina päivinä.
Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa? Vian ei todellakaan tarvitse olla suuri, kun se on korvien välissä.
Pipipäät 