Sanotaan, että koirat muistuttavat omistajiaan. Meillä tämä kehitys on ollut havaittavissa päivä päivältä – tai ennemminkin yö yöltä enemmän.
Piika on tosiaan saanut nukkua taas sängyssä, kun ei ole reagoinut mörköihin sängyn alla (ks. postaus vuoden takaa). Ensimmäisenä yönä se tippui 160 cm sängystä – kolmesti. Toisena yönä se nukkui sängyssä poikittain. Kolmantena se painautui tiiviisti kylkeen kiinni. Neljäntenä heräsin, kun nukuin aivan sängyn reunalla vain puolikas peitto jaloilla. Piika sen sijaan oli vallannut lopun sängyn ja ne 2,5 peittoa ja painautui vieläkin lähemmäksi, kun huomasi mun olevan hereillä. Kyllä, tunnistan itseni koirassani!
Jokusen kerran olen illalla valjastanut Ipin ja Piikan kicksparkin eteen ja on pyyhällelty pitkin Liepeen katuja. Pässiä en uskalla ottaa mukaan, mutta vetovyöllä, valjailla, vetoliinalla ja hihnanjakajalla olen köyttänyt nartut toisiinsa ja minuun kiinni. Yleensä tulee kirottua ja rankasti Ipin halua kulkea oikeassa reunassa. Kelkan kanssa se on vain hyvä. Piika ei juuri pysty hihnanjakassa poukkoilemaan, kun Ipi väistää kelkkaa ja rankasti – onneksi eteenpäin. Vetoavun antaa kuitenkin yllätysyllätys Piika. Ipi on jossain välissä opetettu olemaan vetämättä vedonestovaljailla ja senpä vuoksi se ei huskyvaljaillakaan vedä. Piikasta sen sijaan saa hyvää vetoapua mäkiin ja sillä olisi intoa puuhaan. Joitakin muutaman metrin vetopätkiä Ipikin kyllä on sitten joutunut ottamaan. Vähän mali ja bc ovat sen verran epäsuhta vetopari, että siinä missä Ipi menee pitkää ravia, Piika koittaa jo nostaa laukkaa. Niinpä käskytyksen kanssa saa olla tarkkana, mutta ainakin on tullut todettua, että Piika osaa temponvaihdokset suullisesti. Nyt sitten onkin opettelun alla suuntakäskyt. Huippukivaa ja ilmeisesti on myös beeceen mielestä. Se kun alkaa jo ujeltaa nyt parin kerran jälkeen, kun näkee, että vetokamppeita alan kaivella esiin.
Pipipäät 