Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2014

Pentuvideoita vuosien varrelta

Etsiskelin päivällä ”hauskaa” videota bortsusta. Jouduin toteamaan, että hauskoja tai tuskin ei, mutta kaikenlaista sitä onkin tullut koirista videoitua vuosien varrella. Toki nykyisin nuo videot ovat olleet eniten agikisa- tai koevideoita, mutta etenkin pentuajoilta koirista löytyy kaikenlaisia videoituja juttuja. Unohdettuja pätkiä, joita katsoessa tuntee vuosien menneen varsin nopeaan. Haikeinta videoissa on Roopen esiintyminen niissä. Se ei paljoa koiria kumarrellut ja piti jöötä omalla jäyhällä olemuksellaan. Rasittava kaikin puolin, mutta silti paras Kissa pitämään koirat kurissa.

Pessin ollessa pentu, asuin paikkakunnan vaihdoksen vuoksi kuukauden äidin luona. Seuraavat puoli vuotta asuin asunnossa, johon muuttaessani päätin, etten siinä tule kauaa asumaan. Niinpä en edes tavaroita purkanut. Näyttäähän se ehkä vähän karulta tässäkin Pessin pentuvideossa, kun kaikki kirjat esimerkiksi ovat laatikoissa.

Kimman ollessa pentu, asuimme Jannen kanssa Narniassa. Pessi omaksui jo tuolloin pentujen leikkisetäroolin ja on sitä ansiokkaasti jatkanut seuraavienkin pentujen kanssa. Se on kyllä täysin unohtunut, että Ipikin on näemmä joskus leikittänyt Kimmaa. Jossain vaiheessahan se sitten kääntyikin siihen, että Ipi yritti eliminoida pennut samantien ne nähdessään. Mutta tässä videossa kaikki oli vielä hyvin.

Piikan tullessa Suomeen, asuimme jo Muuttohaukantiellä. Oli kesä, oli piha millä rallata ja oli vielä Roopekin, joka pisti pennun kuriin ja järjestykseen. Jotenkin näistä kaikista pentuvideoista huokuu niin se pentujen uteliaisuus kaikkea uutta kohtaan. Missä vaiheessa se on karissut koirista pois? Toisaalta sekä Pessi, Kimma että Piika ovat videoilla hyvin omanlaisiaan jo pentuina. Kiljusta pentuvideota ei koskaan tullut tehtyä. Se on aina ollut sellainen jäyhä jököttäjä, jolta on puuttunut huumori silmäkulmasta.

Treenataampa välillä

Piika_itsenumeroitu_rata_14_11-25

Ja kylläpä olikin hauskat treenit! Hanna tuli treeneihin itsekseen hihitellen, hieman muutteli edellisen ryhmän jäljiltä olevaa kenttää ja sen esteitä ja oli hyvin salamyhkäinen. Sitten vaan antoi ohjeeksi, että Tiina numeroi 1-5, Laura 6-10 (tässä kohden mietittiin, montako numeroa on 5 numeroa aina eteenpäin. :D), Tero 11-15 ja Anna 16-20.

Aluksi tuntui ihan karmivalta, että tuosta vain pitäisi lähteä numeroimaan.

”Haluatteko helpoimman kautta vai…?”

”Ei saa kysellä apuja!” oli vastaus.

Noh, ensin vähän mallailin hyppyjä, ja siitä se sitten lähti. Jos mentäiskin ja vähän putkijarruteltaisiin ja kepiteltäisiin. Laura jatkoi haastetta ja numeroi pientä kieputusta peliin ja Tero jatkoi samalla mallilla. Anna viimeisteli hienon ratamme ja tulihan sinne kontakti-irtoamistakin kehiin! Aluksi mahdottomalta tuntunut rata osoittautui lopulta aivan sairaan kehittäväksi!

Lähdössä pysymistä varmistelin ja palkkailin. A:lle hieno kontakti ja putkijarrulla Piika kääntyi todella hyvin. Kepeille pakkovalssaaminen avokulmasta olikin sitten haastavampaa. Ei niinkään koiralle, mutta itselle. Miten se pakkovalssi pitikään tehdä! Tätä kohtaa hinkkailtiin ja tulihan se sieltä sitten lopulta! Samalla tuli treenattua putkijarrua ja kontaktiakin. 6-7 ennakoiva valssi mulla vähän valui, mutta Piika pelasteli. Samoin se pelasteli, kun ”niisto” vähän epäonnistui 11:lle ja Piika teki sen sitten viskinä. Mutta niin vain päästiin loppuun asti, kontakteilla palkkailin ja hienosti Piika eteni puomilla on-offiin asti, vaikka jäin jo 18 hypyn taakse. Oli pakko palkata!

Lopputreeniaika käytettiin 8-12 hiomiseen. Tai lähinnä 11:n niiston hiomiseen. Ja vihdoin, vihdoin tiedän, mitä tuollaisessa kohdin tulee tehdä! Kuivaharjoitellen se jo onnistui ja ilman vauhtia koirankin kanssa, mutta vauhdin kanssa oli vaikeaa. Ehdottomasti pitää treenata kuntoon. Toimi Piikalle ihan todella hyvin!

Sanomattakin selvää, että näiden treenien jälkeen oli vihdoin hymy herkässä. Niin hyvä mieli, että löytyi taas se treenitatsi!

Verta hikeä ja kyyneleitä

Viikonlopun aikana olen

– opettanut Piikan noutamaan ja riisumaan villasukkia ja lapasia.

– todennut, että edellä mainittu oli ihan yhtä turha ja kivulias temppu kuin Pessille tassunannon opettaminen. Toinen käy läppimässä tassulla naamaan huomion toivossa ja toinen kiskoo sukkia jalasta namin toivossa.

– katsonut puoli tuntia maailman surkeinta ja naurettavinta leffaa Pipo tiukalla

– treenannut ees ja taas kaukojen seiso-istu-vaihtoa – monettako viikkoa jo peräkkäin?

– saanut houkuteltua Jannen rennolle metsälenkille koko lauma mukanamme.

– katsonut varttitunnin kesken jäänyttä leffaa Pipo tiukalla.

– ottanut n. 1000 kuvaa.

– katsonut varttitunnin kesken jäänyttä, maailman paskinta leffaa Pipo tiukalla.

– yrittänyt myös treenata Ipin kanssa muistamatta, että vitutuksen määrä on silloin vakio.

– kuullut, että laskentakaaviolla ”koira tarvitsee 8-10 onnistunutta toistoa jokaista epäonnistunutta kohden”, 8-vuotiaalla Ipillä vie 80 vuotta, että sen seuraaminen saadaan kuntoon.

– todennut, että tämän laskentakaavion mukaan meiltä vie Piikan kanssa 30 vuotta saada homma toimimaan.

– huomannut, että muut ottavat uuden koiran, kun vanhan koiran kanssa on tehty tarpeeksi virheitä.

– todennut, että eläkeläispommimmeemme ja omaan osamattomuuteemme tyssää samantien tällaiset ajatukset. Kyllä ei kannata ottaa uusia koiria, kun on jo neljä paskasti koulutettua koiraa kotona.

– huomannut, että vitutuksen määrä on vakio.

– vuodattanut verta ja hikeä.

– tehnyt ainoan viisaan teon ja jättänyt Piikan treenaamatta.

– todennut, että Ipinkin vitutuksen määrä on vakio, kun minun kanssani joutuu tekemään.

– ollut maailman epäreilun ohjaaja.

– kuullut, että treenamisemme alkaa tuntua pakkopullalta.

– tehnyt palauttavat treenit kotipihassa klo 22.30.

– todennut, että kun ei vaan osaa.

– katsonut loppuun maailman paskimman, mutta ehdottomasti hauskimman leffan Pipo tiukalla.

– ehdotellut Jannelle, josko jätettäisiin KSPKYn koulutuspäivä väliin ja lähdettäisiin vaikka pitkälle lenkille.

– mennyt Piikan kanssa koirakkona koulutukseen, kouluttajana Ellu.

– yrittänyt tekemälläkin tehdä noudosta ongelman.

– pyytänyt koiran perusasentoon istuttamalla sen samalla kapulan päälle.

– ahdistunut, kun koira on ahdistunut hieman piiskan ”laukauksista”.

– kuullut, että ajattelen kaiken negatiivisesti enkä näe positiivisia asioita.

– käynyt kyyneleitä vaatineen palautekeskustelun julkisesti todistajien läsnäollessa.

– todennut, että ihan hyvinhän se teki.

– ollut tyytyväinen koiran vireeseen ja sen omatoimiseen nostamiseen kentälle saapuessa.

– ollut tyytyväinen koiran aressioon.

– ollut tyytyväinen koiran noutoihin.

– ollut tyytyväinen koiran häiriökestävyyteen.

– ollut tyytyväinen koiran leikkimiseen.

– ollut tyytyväinen koiran laukauskestävyyteen.

– ollut tyytyväinen, että koira on ajettavissa ylös pienestä suostaan.

Tosi asia on, että meille tullaan vielä sanomaan, että saisi ottaa kapulasta nopeammin kiinni – saisi palauttaa nopeammin – saisi olla nopeampi/parempi/mitäikinäkeksitkään, mutta hei, se on Piika ja se on Ipi. Niillä on takana kuljettu tie. Ne ovat omanlaisiaan. Jos niillä pystyy edes harrastelemaan, tai osallistumaan treeneihin, niin väliäkö sillä, jos ne hieman edistävät tai poikittavat tai painavat? Jos ne ovat iloisia, niillä on hyvä vire, ne eivät jätätä eivätkä ne ota etäisyyttä, niin eikö silloin olla näiden kanssa saavutettu se kaikkein tärkein? Ne nauttivat, ohjaaja nauttii ja treenit pysyvät positiivisina. Eikö silloin mennä eteenpäin? Ei näiden tai oman pään kanssa osallistuta SM-kisoihin, ei edes rotumestiksiin, mutta jos edes joskus pääsisi johonkin kyläkokeeseen. Jos nyt vähän löysäisi eikä aina kulkisi niin pipo tiukalla. Voisi vaikka lähteä sinne pitkälle metsälenkille.

Ei pysytä enää pystyssäkään

Mitähän hittoa eilen tapahtui aamuruokailun yhteydessä?

Ipi, Pässi ja Piika syövät nykyisin yhdessä aamuruokansa keittiössä. Ovat syöneet jo kesästä asti. Näin saan ruoan uppoamaan myös Piikaan, ja ruoalle on tullut sillekin Merkitys, kun Pässi kuikuilee aina selän takana, josko muiltakin heruisi. Pässin ei tarvitse kuin katsoa kuppiaan, niin se on tyhjä.

Eilen, kuten aiempinakin aamuina, annoin koirille ruoat omille paikoilleen ja vapautin ne syömään. Käännyin jääkaapille ottaakseni voileipätarvikkeet esille. Ehdin avata kaapin oven ja ojensin käteni ottamaan juustoa, kun selän takaa kuuluu hirvittävä kolina. Käännyin samantien ympäri. Pässi ja Piika söivät omilla paikoillaan. Ipi suoraan takanani asettui juuri kuppinsa ylle, jalat levällään joka suuntaan. Keittiön tuolit olivat kaatumassa sen päälle, Ipin ruokaa oli joka paikassa lattialla ja koiran sydän hakkasi ihan hulluna ja vaikka se söi, jalkansa se sai alleen vasta syötyään kupin tyhjäksi. Oli pakko soittaa Jannelle, että jos tää koira nyt päivän aikana tänne kuolee, en voi mitään. Siis mikä ihme sille tuli? Joku lievä epilepsiakohtaus? Kipureaktio – koira ei päästänyt ääntäkään?  Tajuttomuuskohtaus? Piika haisteli koirien syötyä Ipiä todella tarkkaan ja seuraili sitä normaalia enemmän muutenkin. Jäi kyllä spooky olo. Voi näitä meidän koiria, ne alkavat tulla vanhuksiksi.

Ja jos ei pysy Ipi jaloillaan, en pysynyt itsekään edellisenä iltana, kun Piikan kanssa tehtiin juoksutauon jälkeen paluu treenikentille. Aiheena sokkarit ja voi luoja, ei voi olla näin vaikeaa löytää rytmiä ja ohjata koiraa! Oli se. Ihan hirveää! Ja silti niin kivaa. Piika oli super. Se yritti ja yritti. Ja jaksoi ja jaksoi. Ja venyteltiin vielä yöllä klo 00.00, kun kotiin ehdittiin ja keskiviikkona Piika kulki taas paremmin kuin muutamaan päivään. Niin ja tosiaan, kävi niinkin klassisesti, että kompastuin omiin jalkoihini. Muutamassa sekunnissa sitä ehtii miettimään kaikenlaista. Aluksi jo melkein sain jalat takaisin alleni, mutta sitten piti väistää eteeni pyörähtänyttä Piikaa ja sieltähän minä kontiltani kentältä itseni sitten löysin.

sokkaritreeni_2-3lk_2014

Piika ja Possu vol2.

PhotoFramesApp_2014_11_19_9_38_28_jpg

Röhköpossulta lähti henki viikonloppuna. Olikin ollut ihmeen pitkään hengissä. Pässi ei voinut ymmärtää, miksei possu enää röhki. Yritti tekohengittää sitä heittelemällä ja hyppimällä päällä. Sen jälkeen ei ole possu Pässiä kiinnostanut.

Piikan mielestä possusta tuli kuitenkin viimein kiinnostava. Se saattaa leikkiä iltaisin sillä monta tuntia ja nyt olen pari kertaa tavannut Piikan nukkumasta pää possun päällä. Ei voi aina ymmärtää. Tuli sitten vaan mieleen Piikan pentuaikainen video, jossa se jännittelee silloista röhköpossua. Kolme vuotta meni, ennen kuin possusta tuli todellinen ystävä.

PhotoFramesApp_2014_11_19_9_39_17_jpg

Liian suuret vaatimukset?

Tapahtui tuossa jokunen kymmenen vuotta sitten, että serkkuni sai ensimmäiset suksensa joululahjaksi ja hyppäsi ensimmäisellä kokeilukerralla niiden päälle ja tokaisi: ”No niin sukset, hiihtäkää!”

Sattui tuossa viikonloppuna, että valitin Jannelle, kun viikko on treenattu Piikan kanssa perusasentoa ja aina yhtä vaikeaa on se. Ei löydä oikeaa paikkaa. Janne nappasi lelun käteen ja kas, koira teki täydellisiä perusasentoja. Mutta hei! Janne avitti sen lelulla oikealle paikalle! Ei niin saa tehdä! ”Sanoo kuka?” kysyi Janne. Nii-in, siinäpä hyvä kysymys. Pääasia kai olisi, että koira on nostettu vietillisesti ja se tekee asiat oikein. Ei niin, että kerta kerran jälkeen teemme väärin aina paikkaa korjaten ja vire laskee. Tuli tuo suksiepisodi sitten mieleen. Jännä, kun suksi ei luista ja perusasentotreeni takkuaa.

Kun sitten taas oman ajattelemattomuuteni (ja tyhmyyteni) näytin, kysyin samantien uutta käskyä sivu/seuraan tilalle. VASEN. Kuin apteekin hyllyltä. Hmm… ehkäpä, miksei…

Happamia, sanoi Piika koiranäyttelyistä

”Koiran kanssa voi harrastaa monipuolisesti. Suosittuja harrastuksia ovat esimerkiksi agility, koiranäyttelyt ja rodunomaiset käyttökokeet. — Koira nauttii niin erilaisista harrastusmuodoista kuin kaikesta muustakin tekemisestä yhdessä omistajan kanssa.”

Piika Jyväskylän KV:n valionarttukehässä 2014

IMG_8690

Kuva: Mikko Marttinen – Kuvauksellista Photography

Ahnein ja skitsoin

Pessi. Tuo maailman skitsofreenisin ja ahnein koira, Raisaa lainatakseni. Ne lukemattomat kerrat, kun se on ottanut koiran niskaansa. Ja ne lukemattomat kerrat, kun se on tapellut tokokokeessa. Puhumattakaan karkailu-, hallinta- ja ohitusongelmista. Kun puhutaan Ongelmista, puhutaan Pässistä. Röyhkein, ahnein, itsepäisin, skitsoin. Todellinen Pässi. Onko siinä mitään hyvää? No, onhan se kaunis nallekarhu. Susi lammasten vaatteissa.

Ja eilen illalla Pässi oli apukoirana ohitustilanteiden luomisessa vieraalle uroskoiralle. Eikä rähjännyt. Istui ja katseli löysin hihnoin vierelläni, kun toinen koira veti metrin päässä kilarit. Kyllä en tunnistanut koiraani. Seitsemän vuoden jälkeenkin voin sanoa, etten tiedä, mitä se koira aikoo tehdä seuraavaksi. Pessi Perkele.

Ja koska Pässi on kuitenkin aina Pässi, sen lussupallofetissi alkaa mennä yli äyräiden. Piilokamera sattui tässä eräänä iltana paikalle… Piti ulkoistaa tuo lussupallo viimein talosta, kun Pessin illat menivät sen etsimiseen ja sitten puolen tunnin yrityksiin napata se pöydältä ja sitten parin tunnin pallon lussutukseen. Uloskaan ei voinut lähteä, koska pallo.

Ja todettakoon, että ohitustilanteisiin pääsivät myös Ipi ja Piika. Ipin mielestä varsin outoa touhua ja piti jokusen kerran kommentoida asiaa. Piika ei tajunnut edes olevansa missään hommissa. Hyppi, veti, hyppi, pomppi, kimpoili ees sun taas. Niin, mistäköhän johtuu, että noiden kolmen kanssa ohitustilanteet ovat ihan täyttä helvettiä joka lenkki? Jos yksi osaa käyttäytyä, yksi lähtee aina puhinallaan yhden kiihkoilun mukaan ja yksi on ihan täysin irti, niin pitäsköhän sille jälkimmäisenä mainitulle opettaa ohitustilanteet jossain välissä niin muuttuisko lenkkeily kivaksi?

Ipi aksaili, Piika showpullaili ja kaikki totteli

Perjantai aloitettiin lumitöillä. Ihan turhaan, nyt on taas lumetonta. Mutta perjantaina nautittiin 10 senttisestä lumesta ja valosta. Tuo olisi juuri sopiva määrä lunta, ei sen enempää, ei sen vähempää. Jos toiveita talven lumitilanteesta saa esittää. Ja jos herra teidenhuoltaja ei kävisi hiekoittamassa noita teitä kun ei niitä aurailekaan, niin pääsisi kicksparkkailemaankin.

1982036_10152791166341768_5956489484985587133_n

Perjantai myös aloitettiin Jyväskylän KV:hen valmistautumisella. Olin kuukausi sitten pessyt Piikan erään epäonnisen supikoiran paskaan törmäämisen jälkeen, Anne siisti Piikan korvahaituvat viikko sitten ja pitkin viikkoa olen nyppinyt ruskeita korvahaituvia pois. Perjantaina oli vielä valkoisten osien pesu, varvaskarvojen trimmaus ja kynsien leikkuu. Ikinä ennen ei ole näin paljon tehty minkään näyttelyn eteen!

***

Lauantaina lähdin Ipin kenneltytöksi JATin agikisoihin, kun Hanna kartturoi Ipin kanssa kolme Henri Luomalan käsialaa ollutta rataa. Mukavilta radoilta näyttivät ja kun en itse kisannut, ehti keskittyä enemmän Ipin suoritusten onnistumiseen. Ensimmäinen rata lähti hyvin ja kulki suurimmaksi osaksi erinomaisesti, mutta harmittavasti päätyi hylkäykseen. Toisella radalla Hanna keskittyi rataan ja Ipi tuumasi, ettei hän ainakaan lähtöön yksin jää, kun yleisökin on liian lähellä. Ja kun pasmat menivät sekaisin, meni radan alkupuoli hieman hakemiseksi hylyn arvoisesti, mutta sitten se lähtikin luistamaan ja hyvin luistikin. Kolmas rata – hyppyrata. Ei ole enää Ipi nuori koira, eikä parhaassa lihaskunnossakaan minun laiskuuteni vuoksi, ja kyllähän se varsin äänekäs rata Ipin ähkimisen suhteen oli, mutta toisaalta. Koira kääntyi hyvin, se tekee tiukempia käännöksiä kuin koskaan ja se kulkee. Pieni virhe, mutta lopputuloksena maailman onnellisimmat vitosen tekijät. Ipi sai ekan tuloksen herraties kuinka pitkään aikaan! Onnea Hanna ja Ipi! 🙂

Lauantai-iltana aloiteltiin taas talven belgitreenit Haukkuvaarassa ja vaikka aluksi arvoin, treenatakko ollenkaan, treenasin sitten sekä Ipillä että Piikalla. Ja oli hyvä ratkaisu. Treeni-into onkin ollut niin kauan kateissa, että nyt on hyvä vähän herätellä sitäkin. Kilju pääsi treenaamaan noutoja ja Janne heittoja, ettei olisi pyrkinyt heittämään kapulaa väliaidoista läpi. Kerran Kilju meni halpaan ja palautti kapulan Ellulle. Ei mennyt enää toistamiseen, kun palkkaus tapahtui heti Kiljun noukittua kapulan. Piika treenasi seuraamista, tai lähinnä pohdittiin, missä mennään ja mitä korjataan. Nyt on saatu paikka tiiviiksi, mutta koira on edessä. Vaikka olen treenannut periaatteessa ilman vartaloapuja (miten lie käytänössä?), olen aina tsekannut katseella koiran oikean paikan ennen palkkausta. Ja metsään on menty. Koira on katseessa kiinni ja siksi edistää. Joten peilin eteen treenaamaan suoria ja oikeapaikkaisia perusasentoja ilman apua. Ja ehkä opettamaan seuraamiskäsky uusiksi. Mikä olisi hyvä? Voiko olla sivu, kun sillä jo tullaan sivulle? Miksei, miksi joo?

Ipi kävi vähän syömässä ja haukkumassa ja törmäilemässä kaikkeen mahdolliseen, kun jännä, sekin edistää! No, positiivista, että vaikka ajatin sen päin vähän kaikkea, se alkoi myös keskittymään ja oikea paikkakin alkoi löytymään eikä koira laskenut itseään missään välissä. Kilju taas kävi vähän näyttelemässä jääviä ja Piikalle paukutettiin Piiskaa, kun sen vire oli nostettu korkealle. Ja tiedättekö, se ei päästänyt lelusta irti! Uskomatonta. Kerran, yhden kumahduksen aikana, korvat menivät taakse ja Piika selvästi mietti, muttei irrottanut otetta ja homma jatkui. Vautsi! Meillä on toivoa ja talvi aikaa treenata! 🙂 Jäi niin hyvä mieli!

****

Sunnuntaina Jyväskylän KV. Janne lähti sinne jo aamusta aikaisin lipun myyntiin. Itse kävin kotosalla vielä lenkin Piikan ja Kiljun (joka päätti aloittaa juoksunsa) kanssa. Hieman ennen puoltapäivää tähtäiltiin näyttelyyn, mutta lähiparkkikset olivatkin täynnä. Aikamme Paviljonkia ympäri pyörittyämme veimme auton jo Birgitan ensimmäisenä ehdottamaan satamaan ja olipa hyvä ratkaisu. Ilmainen parkki kävelymatkan päässä. Kyllä kelpasi. Löydettiin oikean kehän laidallekin. Itse kyllä tiedettiin missä oltiin, mutta kukaan muu ei muka meitä ensi yrittämällä muka löytänyt. 😀 No, löytyihän sitä tuttuja ja esitettäviä koiria. Kiitos ja anteeksi! Hirveä härdelli päällä ja tuomarin linja bortsujen kohdalla haki muotoaan, mutta ilmeisesti kuitenkin tykkäsi kevyemmistä turkillisista tapauksista, jotka juosta sipsuttivat.

Raisan kanssa kokeiltiin Piikalle uutta handleröintitapaa ja tuntui toimivan. Mitä nyt Raisan pakotin kipeänä kehään ja hän parka joutui sitten useammankin kerran kehässä juoksemaan, kun tuomari tykästyi Piikaan. Huh, aluksi nuo kehähommat tuntuvat olevan ohi sekunneissa ja sitten homma yhtäkkiä kestää, kestää ja kestää. Raisa juoksi hiki otsalla ja Piika sipsutti vierellä. Ja kun itse kirottiin koiraa, joka ei suostu sisänäyttelyissä juoksemaan, tuomari oli kehunut, että tällainen rodun liikkeen tuulisi olla. No, varmaan moni kirosi, että puusilmä tuomari, mutta oikein miellyttävä herra oli kyllä tämä unkarilainen Tamas Jakkel. Kävi vielä asettelemassa Piikan paremmin omaa silmäänsä miellyttäväksi. Kaikkea sitä näytelmissä näkeekin, kun niitä tarpeeksi kiertää. Ja niin siinä sitten kävi, että Raisa ja Piika joutuivat kiertämään kehää myös paras narttu -kehässä ja lopulta sijoittuivat jonon kärkeen ja siellä pysyivät. Mitä nyt Raisa päätti poistua kehästä vihdoinkin, kun sieltä pois pääsi niin, että CACIB-ruusuke jouduttiin kiikuttamaan perään. ROP-kehässä Piika sipsutti onnistuneesti VSP:ksi ja päästiin lähtemään kotiin. Janne oli kysynyt kehän jälkeen Raisalta, mitä sen Piikan piti kehästä saada. Raisa oli tuumannut, että en tullut kysyneeksi. No, tää sen piti saada, mutta eipä siihen tainnut kukaan uskoa. Joskus sipsuttamallakin voi päästä pitkälle. Kiitos Raisalle handleröinnistä, kiitos Annelle korvien siistimisestä ja saksien lainasta ja kiitos Tellulle viime hetken tassukarvojen siistimisestä, kun enhän mä niitä taaskaan ollut osannut laittaa. 🙂

Piika Jyväskylän KVssä VAK1 ERI SA PN1 VSP CACIB!

Tuomari: Tamas Jakkel, Hungary. Alice vom Skuddenhof BOS CACIB:

”Lovely type, nice head and expression.Well balanced all the way through. Good substance. Correct anatomy. Breed typical movement. Correct topline.”

10398030_10152794987616768_5414600325094896552_n

Ja huono kännykuva kaiken jatkoksi, kun ei nyt parempaakaan ole tarjolla.