Ei voi Janne enää koskaan kettuilla siitä, että itse jännittäisin kokeita. Perjantai-lauantai välisenä yönä meillä ei juuri nukuttu. Kysyin Jannelta perjantai-iltana, onko herätyskello soimassa aamulla. Kun hän ei jaksanut asiaan reagoida, pyörittiin sitten sängyssä koko yö, vähintään tunnin välein valveilla. Ja lopulta kävi niin, että kun herätys oli ”soimassa” 6.30, Janne heräsi 6.40 ettei kello olekaan soinut. Noh, eihän se soi, jos sen on asettanut soimaan vain arkisin eikä joka päivä. Kimpsut ja kampsut kasaan. Lisenssi tsek. Koiran paperit tsek. Kahvi tsek. Videokamera tsek. Kurkkari tsek. Liina tsek. Ja niin lähtivät Kilju ja Janne kohti Leppävirtaa ja ipo-koetta. Itse vietin ihanan sumuisen aamun kuvaillen ja loppupäivän istuin makuupussissa tokokokeessa tuomarinsihteerinä, joten en päässyt mukaan.
Ja kun oli oikea paikka, lisenssit taskussa, niin aika oli sitten väärä. Mystinen Kopa-haamu oli onnistunut pistämään Jannelle viestin, jossa kokeen alkamisajaksi oli laitettu 9.00. Muilla alkamisaika oli 8.30. Ei ole kukaan sen puolella, että Kiljusta oikea ipo-koira koskaan tulisi. Vaan kun Janne sentään oli kerrankin omaa aikatauluaan edellä ja paikalla 8.45, pääsivät he Kiljunkin kanssa kokeeseen vielä mukaan.
Whatsappi-viesti 10.49 A88
Whatsappi-viesti 15.12 B84
Whatsappi-viesti 15.35 C82
Ei ole ollut tapana ilmeisesti kokeista ilmoitella. Nyt pakotin, että pidä ajantasalla. Tämä oli tulos. Meinasi ehkä aavistuksen mennä omat hermot tuossa A ja B-osion tiedottamisen välillä.
Mutta pellolta siis 88 pojoo bingokone arpoi ja olihan se hyvä, että epävarmimmalta osa-alueelta tulivat ne parhaat pisteet. Edellisenä iltana Kilju oli vieläpä ajanut elämänsä ensimmäisen vieraan jäljen. Janne tuli niin myöhään Espoosta, että mun oli pakko talloa Kiljun jälki. Oli ihan kaavio ja kaikki, miten se tehdään, mutta kun samalla puhuin puhelimessa, saatto mennä vähän sinne päin se jälki.
Tottiksesta 84 pojoo ja seuraamisesta mm. arvosana tyydyttävä. Arviointi oli ollut vain kehuvaa, joten varmaan meni sitten rotuvähennyksiä, kun tuomari ei tyksinyt maleista. No, ehkä se Kilju vähän edisti, ehkä se katsoi henkilöryhmässä ihmisiä vilkaisemalla ja ehkä se vähän oli Jannenkin omasta liikkumisesta kiinni. Tasamaanoudossa Kilju oli vienyt kapulan ensin tuomarille ja lisäkäskyllä Jannelle. Eteenmeno oli mennyt vähän muualle kurvaamiseksi.
Puruissa esiin olikin tullut säpsy-Kilju, jota ei olla treeneissä nähty. Eihän se Kilju mikään vahva koira ole henkisesti ja kuormitus näkyi sitten tässä vaiheessa. Mutta ihan tarpeeksi hyvin silti ja niin vain Kilju Koo sai elämänsä toisen tittelin! IP1 Kilju. Onnea Kilju ja Janne. Kiitos Ruuhimäki! Aina Vesku jaksaa mainostaa, että Kilju on kuitenkin koira, joka ei haukkunut ensimmäiseen vuoteen lainkaan. Joten olihan tämäkin jo saavutus. Kiitos! 🙂
Pipipäät 