Päivittäiset arkistot: 23.9.2014

Koiran ääniarkuus/herkkyys

Olen viettänyt nyt pari päivää googlettelemalla koirien ääniherkkyyttä/-arkuutta. Jännä, kun suunnilleen kaikki kirjoitukset ja foorumikeskustelut näyttävät koskevan metsästyskoiria, joille on ammuttu väärässä paikassa ja joiden reaktio laukauksiin pitäisi saada muuttumaan, jotta ne ajaisivat hirveä jatkossakin. Löysin kuitenkin myös joitakuita varsin mielenkiintoisia tekstejä aiheesta, osittain sivuten pk-puoltakin. Olen myös puhunut viimeiset kaksi päivää aiheesta taukoamatta jonkun kanssa. Tai ainakin siltä se tuntuu. Koska en tunnu pääsevän asiasta yli enkä ympäri, päätin kirjoitella ajatuksiani tähän auki. Ehkä tämä joskus vielä hyödyttää ja ehkä ajatuksetkin selkiytyvät tämän myötä.

 

Koirilla ääniherkkyydelle on erilaisia syitä. Joko ääniherkkyydessä on kyseessä äkillisesti syntynyt pelkotila, kipu tai sitten taustalla on luonteeseen liittyviä geneettisiä ominaisuuksia. Tutkimusten perusteella taipumus ääniherkkyyteen on periytyvä ominaisuus. Hannes Lohen ryhmä tekee tällä hetkellä tutkimusta aiheesta, ja mukaan on valikoitunut rotukirjo päärotuina bordercollie, australianpaimenkoira ja saksanpaimenkoira. Jo tällä hetkellä tiedetään, että ääniherkkyyden periytymisaste on varsin korkea. Myös trauma voi aiheuttaa ääniherkkyyttä. Jos koira säikähtää tilanteessa, johon liittyy kova ääni, se voi pelätä tätä ääntä lopun ikäänsä. Mitä pehmeämpi koira on, sitä helpommin se muistaa ja yhdistelee tilanteita. Myös koiran kiputilat, esim. stressi, korva-ja nielutulehdukset, voivat aiheuttaa ääniherkkyyttä.

 

Ottamalla bordercollien aikanaan uhmasin tosiasiaa, että kyseisessä rodussa on todella paljon ääniin reagoivia koiria. Usein syynä pidetään paimenkoirataustaa. Koirat ovat pehmeitä ja niiden kuuluukin reagoida uusiin asioihin nopeasti ja melko vahvasti. Pehmeinä koirina ne muistavat epämiellyttävät asiat pitkään ja vilkkaita koiria kun ovat, niiden reaktiot on myös helpommin huomattavissa kuin hitaammilla roduilla. Koiranetissä bordercollieiden luonnetestitietokanta viimeiseltä vuodelta kertoo karua tulosta, että 46 testatusta koirasta 9 on laukausaltista ja 5 koiraa on keskeytetty tai hylätty muusta syystä, pääasiassa pehmeyden ja hermorakenteen perusteella. Se, että koira ei pentuna tai nuorena reagoi laukauksiin, ei kerro mitään siitä, miten se tulee reagoimaan aikuisena niihin. Itse asiassa varsin yleistä tuntuu olevan, että koirat herkistyvät äänille vanhemmiten.

 

Googlettamalla koirien ääniherkkyys/koiran totuttaminen ampumiseen jne. selväksi syy-yhteyksi ääniherkkyyden ja koiran luonteen välille nousee pehmeys ja hermorakenne. Ja toki esimerkiksi niillä aiemmin mainituilla metsästyskoirilla traumat. Hoitamattomina pelot voivat alkaa nopeasti yleistyä ja koira oppii pelkäämään yhä erilaisempia kovia ääniä. Lievimpänä reaktiona koiralla voi olla levottomuus ja keskittymiskyvyttömyys. Toiset koirat menevät niin paniikkiin, etteivät ota enää mitään kommunikaatiota vastaan omistajaltaan ja pyrkivät vain poispäin äänen aiheuttajasta. Koira menee täysin sokkitilaan. Toisilla koirilla pelko näkyy passivoitumisena.

 

En itse muista, milloin Pessin ääniherkkyys todettiin. Tuliko se aikanaan yllätyksenä MH-kuvauksessa? Kenties. Silloin ainakin jouduin muuttamaan totaalisesti käsitystäni Pässistä. Vuosien aikana Pässin reaktio ääniin on kasvanut. Se alkoi pelkäämään ukkosta, lopulta jopa ukkosella sadepisaroita ikkunalaudalla. Se pelkää naulapyssyä, se pelkää laukauksia ja myös sähkötaulun napsumista. Jokin syy-yhteys on äänillä ja Pessin pihasta karkailullakin. Pessin reaktio epämiellyttäviin ääniin on PAKOON! Jotenkin Pessin kanssa en koskaan ole edes vakavissani pohtinut ääniin totuttamista. Ääniarkuus tulee niin syvästi Pessin hermorakenteen puutteista ja tietystä pehmeydestäkin (ehkä myös huonosta stressin sietokyvystä ja sairastelukierteestä?), joten vuosien varrella olen odottanut tämän kehityksen vain pahenevan tekemättä asialle mitään. Olen käyttänyt Pessin MH-kuvauksen jälkeen luonnetestissäkin saadakseni kirjoihin ja kansiin ääniherkkyystuomion – ehkä myös luonneongelmallisuuden. Periaatteessa en ymmärrä, keltä se on pois, että koiran testauttaa, oli tulos mikä hyvänsä. Jalostuksellisesti tuloksista on aina hyötyä, hyvässä ja pahassa.

 

Täytyy myöntää, että Pessin jälkeen kaikki ääniherkkyysasiat ovat olleet itselleni nou-nou-nou ja oikeasti kammoan ääniin reagoivia koiria.Olen seurannut huolestuneena, miten jopa laukausalttiita koiria on käytetty jalostukseen. Eivätkö kasvattajat oikeasti ajattele, mitä jalostavat vai eivätkö he välitä? En ymmärrä, miksi selitetään, ettei koira reagoi laukauksiin, mutta ääniherkkyys näkyy ainoastaan ukkosella. Ketä he siinä eniten pettävät? Pentujen ottajia vai itseään peittelemällä ongelmaa? Ovatko he ikinä joutuneet elämään tuollaisen koiran kanssa, joka pelkää ukkosta? Voin kertoa, ettei se todellakaan ole herkkua. Se on yhtä helvettiä, kun pitää katsoa koiran kärsimystä.

 

Kun takana on 7 vuotta elämää Pässimiehen ja sen ääniarkuuden kanssa, on ollut varsinainen helpotus, että muut koirat eivät ole reagoineet ääniin. Ja nyt sitten Piikalle laukauksista on tullut ylitsepääsemätön ongelma. MH-kuvauksessa kaksi vuotta sitten 1,5-vuotiaana Piika sai laukauksista tuomion ”3 Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms, mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen”. Vuosi sitten 2,5-vuotiaana Piika tuomittiin edelleen laukauskokemattomaksi. Mitä sille ammuttiin joskus tottista tehdessä, kyllä se reagoi ensimmäiseen laukaukseen, mutta lähinnä kuten pk-kokeissa näkee koirien kyläkokeissa reagoivan. Jotenkin laukauksia ei sitten tullut pidettyä minään ongelmana, kun ei ne koskaan treenikaverien mielestäkään ongelma olleet. Varsinkin kun arjessa Piika ei koskaan ole reagoinut ääniin. Ja sitten onnistuimme tekemään laukauksista Jutun, ISON Jutun. Ja nyt pelkään, että tuo ääniherkkyys laajenee ja laajenee. Että kivi on lähtenyt vierimään enkä saa sitä pysähtymään.

 

Toisaalta yritän luottaa siihen, että Piika ei ole aiemmin ääniin reagoinut eikä niitä pelännyt. Yritän uskoa, että kyseessä on äkillisesti aiheutunut trauma. Tätä puoltaa myös viime viikon kokeilut siitä, että paljon ampumalla, Piika tottui laukauksiin ja kykeni elämään niiden kanssa. Tätä Pässi ei esimerkiksi ole koskaan kyennyt tekemään. Kun sille tulee kuormitus täyteen, kuppi oikeasti menee nurin ja se oli sitten siinä. Piika taas pystyi toimimaan, mitä enemmän sille ammuttiin. Kokeessa tosin juuri ja juuri, mutta koko ajan rohkaistuen lisää. Kokeen jälkeen se pystyi leikkimään kanssani kentällä ja seuraamaan lelun kanssa. Tähän Pässi ei olisi pystynyt.

 

Toisaalta paljon on mietityttänyt syy, miksi Piika yhtäkkiä niin voimakkaasti laukauksiin reagoi? Mitään sen suurempaa ei kuitenkaan niiden aikana ole tehty. Onko sillä korvatulehdus ilman ulkoisia oireita? Onko sillä muuta kipua? Onko sillä liikaa stressiä? Olenko luonut sille niin kovan paineen tottikseen, ettei se pysty purkamaan laukauksista syntynyttä pahaa oloaan enää mihinkään ja passivoituu siksi? Jonkin verran on tutkittu sitäkin, että pehmeät koirat reagoivat myös ihmisen reaktioon laukausten aikana. Ehkäpä tämän vuoksi molemmat koirani myös reagoivat laukauksiin?

 

Tärkeintä tällä hetkellä olisi, etten ajattelisi Piikan olevan jotenkin aiempaa mielikuvaani huonompi. Se on se sama Sohvatyyny kuin aiemminkin ja koska en suostu uskomaan, että kyseessä olisi peruuttamaton tilanne, luotan KVG-lähteisiin ja uskon, että totuttamalla tai hetsaamalla Piikan ääniherkkyyttä voidaan muuttaa toiseen suuntaan laukausten suhteen. Tuo työ pitää vain tehdä oikein ja seuraava askel onkin selvittää se oikea keino juuri Piikalle. Onko keinona soittaa laukauksia nauhalta vai onko keinona totuttaa se pienemmistä äänistä suurempiin ääniin askel kerrallaan? Pitääkö meidän jopa totuttaa kauempaa tuleviin laukausten ääniin tai yrittää shokkihoidattaa sitä ampumaradan läheisyydessä? Vai pitäisikö vain pakottaa Piika tekemään kuten haluan ja olemaan välittämättä laukauksista niin kuin se on aikanaan pakotettu olemaan kuivaajan alla tai menemään puomille? Jos ei se tapa, niin se todellakin hajottaa. Yhtenä keinona on myös yrittää vaihtaa laukauksista syntyvä tunnetila pelosta mielihyvään/intoon. Näistä kaikista keinoista on enemmän selitetty täällä. Ja yllättäen, niin monta kuin on neuvoa, niin monta on myös mielipidettä, miten tästä edetä. Jokaisella tuntuisi olevan se oma mielipide, millä lähteä etenemään Piikan kanssa. Ainoastaan itseltäni tuo mielipide tuntuu puuttuvan. Olisko Sinulla jotain seitsemättä tai kahdeksatta menetelmää tai varmaa kikkaa, jolla koirasi on saatu olemaan pelkäämään laukauksia? Ehkäpä jopa kääntämään kelkkansa niiden suhteen? Sana on vapaa ja kommenttikenttä avoin, kiitos!

 

Tällä kertaa en suostu vain hyväksymään ääniherkkyyttä osaksi Piikaa, kuten aikanaan tein Pessin kanssa. Yritetään edes. Tiedän jo, että helvetisti se vaatii työtä. En suostu luopumaan vielä toivosta, ettei Piikasta koskaan olisi pk-puolelle harrastamaan. Onko nyt tarpeeksi todisteltu, että motivaatiota riittää? Enää täytyy toivoa, että tuloksiakin syntyisi – positiivisia sellaisia.

 

Lähteenä olen käyttänyt

http://poltsi.fi/Liisa/artikkelit/aaniarkuus.html

http://www.shepmates.net/Shepmate’s%20paukut%202.htm

http://www.goldenring.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=314&Itemid=211