Päivittäiset arkistot: 2.9.2014

Pieni askel ihmiskunnalle…

…mutta VALTAVAN suuri meille.

 

Viikonloppuna tuskailin Jannelle, ilmoittaako Piikaa jälkikokeisiin. Onko se ikinä valmis edes kokeisiin? Missä meidän tavoitteet on? Haluanko pellolta muuta kuin tarkkuutta metsään? Pitäiskö ajaa myös metsässä jälkeä nyt? Haluanko nyt kokeisiin? Tuleeko taas hirveä kiire, kun epävarmaa on ne janat, esteet ja eteenmeno? Miten se ajaa metsässä jälkeä, entäs ne tikut, nostaako se niitä siellä? Aika paljon kysymyksiä, eikä ne edes tähän loppuneet. Pääkysymys kuitenkin, yritänkö saada koepaikkaa? Periaatteessa kaikki on kunnossa, käytännössä muutamasta (kymmenestä) yksityiskohdasta on kiinni tämäkin homma. Aloitettiin purkamaan noita yksityiskohtia metrisen kanssa.

 

Metrisen ongelma on se, että sen hyppyyttäminen on iso kynnys minulle. Piikan kesäiseen loukkaantumiseen asti hyppyytin Piikaa pari kertaa viikossa lautaesteen yli niin, että korotin viikottain estettä 10 sentillä. Ennen loukkaantumista se hyppäsi metrisen kevyesti. Sitten tuli loukkaantuminen ja mietin, että johtuiko jalkavamma siitä, että Piika kolautti polvensa hyppyyn edellisellä viikolla? En ole uskaltanut sen jälkeen hyppyyttää sitä lautaesteillä. Janne kuitenkin pakotti viikonloppuna kokeilemaan omalla pihalla. Olin vastaan, entäs jos se loukkaa itsensä? – ”No, sitten loukkaa. Mä oon nähnyt, mitä hyppyjä se tekee muualla, joten tuo on lastenleikkiä.” Ja pakko oli kokeilla. Pienillä takajalkojen kosketuksilla Piika hyppäsi esteestä, mutta hyppäsi kuitenkin. Lopuksi myös lelu suussa.

 

Eilen jatkoin treeniä yksin, sen jälkeen kun olin käynyt metsälenkillä koirien kanssa ja Piikalla oli hyvät lämmittelyt alla. Aluksi ihan vain hyppyä kohti minua. Sen jälkeen noutohyppyjä. Ekalla taisi hypätä mennessä, mutta kapulan palautti kiertäen. Toisella kiersi esteen, mutta hyppäsi takaisinpäin tiputtaen kapulan ennen estettä. Lopuksi vielä otin hypyn pieni kapula suussa ja sen Piika tuli yli ilman tiputtamista. Kaikki hypyt koskettamatta estettä! Niin pieni askel, mutta niin ratkaiseva askel! Tästä VOI tulla jotain!

 

Treenattiin me myös tokoa. Palkkaa koko ajan ja hyvä ilme oli pääasia. Mitä nyt estehypyssä mietin, että mites pirussa tämä liike loppuu? ”SEISO….eikun [Piika meni maahan]…ISTU!!” Ja eikun uusiksi. ”HYPPY- ISTU!” No, eikai se nyt tähän lopu? Ei hitto, se pitää kutsua takaisin. Heitin nännikumin palkaksi ja suoraan Piikaa silmään. Jännä, kun seuraavilla toistoilla se pisti silmät kiinni ja kyyristyi istumisen jälkeen, kun meinasin heittää palkkaa. Tehtiin sitten kokonaista liikettä. Onhan tässä vielä pari päivää aikaa korjata tämäkin virhe…

 

Mutta niin, siitä jälkikokeesta. Kai sitä voisi yrittää saada sen koepaikan jostain. Jos osaisin olla ottamatta stressiä siitä, ettei mikään ole valmista. Mutta ei kai se koskaan täydellisen valmista voikaan olla? Aina kusee jokin kohta.