Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2014

Jes! Perjantai!

 

friday

 

Ylläoleva kuvaa niiiin tätä viikkoa. Vaikka joka päivä on ollut jotain hyvääkin (paitsi maanantaina), niin yleisarvosanana koko viikko jää kyllä miinuksen puolelle. Kaiken kruunasi eilen, kun lähdin vetämään treenejä ja peruuttelin pihasta pois. Oli sitten astetta liukkaampi se mäki, paskat kitkat alla ja niin vaan golffi liukui vinottain portinpieleen. Aikani yritin, mutta joka kerta auto valui vain alemmas. Oli sitten pakko soittaa pelastajat hätiin ja silloinhan golffi lähti heti ensi yrityksellä. Ehdin jopa ajoissa hallille! Kivalta vaikuttaa tuleva treeniryhmäkin, jolle pitäisi treenejä suunnitella. Ensimmäinen kerta kuitenkin käytettiin futiksen peluuseen. 🙂

 

Tiistaina Hanna neuvoi kontaktien nopeuttamiseksi, että leikkisin ja oikeasti kehuisin koiria äänellä kunnolla niiden suorituksesta. Koska olin treenejä silmällä pitäen hankkinut pehmeän pallon, niin olihan niitä kontakteja ja keppejäkin sitten vielä pakko käydä omien koirien kanssa treenaamassa, koska hallissa tilaa oli. Ipi oli ihan liekeissä uudesta pallosta ja kerrankin se vain nosti itseään ja teki parempia ja parempia suorituksia! Parasta oli kuitenkin, että se uskalsi haukkua minulle! Piikakin retuutti palloa ja kivasti haki myös se vauhtia kontakteille. Enemmän pitäisi ehkä tehdä vain kontaktin alastuloa, jotta sitä saisi vahvemmaksi ja ehkä sitä kautta myös itse kontaktejakin nopeuttaisi. Toisaalta varmasti palkkaankin pitäisi kiinnittää huomiota. Uusi pallo on uusi pallo. Janne tosin sanoi, että jos olen itse ollut siitä innoissani ja hyvällä tuulella, niin kai ne koiratkin on. Totta.

 

Olkoon viikonloppu tätä viikkoa parempi.

Uutta agijaksoa pukkaa

Jos oli maanantai ihan perseestä, tiistaina oli paljon parempi fiilis! Alkoi nimittäin kevät-kesäjakso agilityssä. Totesin viime jakson lopussa, että Ipi kyllä edistyi, mutta Piika ei. Laitan syyn ihan sille, että koulutin aina oman ryhmän Piikan treenien perään. Niinpä päädyin nyt siihen, että koulutan eri päivänä kuin treenaan omia koiria. Päädyin myös ottamaan Ipille ja Piikalle yhteisen treenipaikan. Piika luultavasti treenaa siihen asti, kunnes aloittaa juoksut ja Ipi sitten sen jälkeen loppujakson. (Jos se Piika nyt sallisi sen juoksun tehdä. Kaikki kevään suunnitelmat on sen varassa ja neitikoiran edellisestä juoksusta on jo 7,5kk, mikä oli edellisen pitkän juoksukierron väli. Mun mielestä värkin turpoaminen on pysähtynyt, Birgitta totesi juuri, että on se pehmeän näköinen kuitenkin. Eli odotellaan. Ainakin Piika osaa pöllöillä tällä hetkellä ihan kunnolla, joten se puhuisi juoksujen puolesta.)

 

Typsyjen kouluttajana on tällä jaksolla Hanna, joka oli suunnitellut kivan valssitreenin. Se kyllä osoitti juuri ne omat haasteensa meille.

2_3lk_valssitreenit

Treenasin Piikalla treenit ja Ipillä kokeilin kerran rataa treenien lopuksi, kun halli tyhjeni. Kummankin koiran kanssa haastavinta oli 2-3 ja 4-5. Oma sijoittuminen oli 2:lla todella tärkeää, ja melkein piti olla tuossa numero 17 alla ja lähteä samantien putkea kohden. Tuli vain otettua peruutusaskel ja se valutti koiria ihan hirveästi hypyn jälkeen nro 6 kohti eikä putken suuntaan. Kepeillä taas koiran olisi pitänyt mieluusti osata pujotella loppuun saakka ilman ohjaajan tukea. Viimeiset kaksi väliä olivat haastavat ja Piika ei niistä selvinnyt ja keppejä hinkattiin sitten enemmän. Jonkun pienen rytmin muutoksen, tai katseen suunnan muuttumisen tein ja Piika tuli pois. Se lukee kyllä äärettömän herkästi ohjaajaa. Hanna sitten palkkasi keppien päästä ja saatiin onnistuneita toistoja.

5:lle tein takaakierto-persjätön, valssillakin siihen olisi voinut tulla ja ehkä se silloin olisi vähän paremmin linjannut 6:lle. Kumpikin koira valui 8:lla, mutta siinä missä Ipi kääntyi tosi hyvin 11:lle, Piika ei hypännyt sitä ollenkaan. Se tarvitsee aavistuksen enemmän tukea kuin Ipi ja se näkyy näissä kohdissa hyvin. Sama juttu 13:lla, johon tein niistopersjätön ja vaihdoin puomille koiran edessä puolta. Ipi sentään on jo oppinut siinä tulemaan ohjaukseen. Niin paljon eri tavalla en nimittäin voinut ratoja ohjata. Loppu oli aika simppeli. 16:lle ohjasin sisäkurvin puolelta, ettei tarvinnut hidastaa vauhtia takaaleikkauksella. Ja 17:lle kokeilin vastakäännöstä sekä valssia. Linjauskin olisi voinut toimia.

Myös Hanna kokeili mennä Ipillä ja hauska oli katsoa, miten Ipi lähti sumeilematta Hannan messiin. Todella tarkasti Ipi luki Hannan ohjausta, kun tietysti piti oikein kuunnella uutta ohjaajaansa. Suunnitelmissa on, ettei tämä kokeilu jäänyt ainoaksi. 🙂 Mutta kyllä se niin on, ettei Jannella edelleenkään ole mitään asiaa agihallille, kun Ipi on siellä. Viikonloppuna Ellu kokeili Ipiä ja silloin siitä ei meinannut tulla mitään, kun Ipi karkasi koko ajan Jannen luokse. Muhun Ipi ei reagoinut ainakaan eilen mitenkään. 😀

Huikee Meininkileissön!

Tänä viikonloppuna päästiin taas treenaamaan niin osaavien ihmisten kanssa, että uutta asiaa on tullut joka suunnasta. Ei voi kuin yrittää omaksua kaikki mahdollinen, vaikkei se kerralla mitenkään ole mahdollista. Kuten kaikessa,  tietoisuus lisääntyy vähitellen sitä mukaa kun ehtii aiemman oppimansa sisäistää. Vaikka sohvakoirakin pääsi monta kertaa hommiin, eniten oppi kyllä muita seuraamalla. Jotenkin se omien treenien jäsentäminen ja tarkoituksellisuus on vasta jäsentymässä päässä, mutta muita seuraamalla alkaa vähitellen hahmottamaan, mitä tässä haetaan.

 

Koirille on nyt koko alkuvuosi haettu lisää viettiä tekemiseen. Teknisesti ne osaavat asiat, mutta pitäisi saada hommaa paketoitua kasaan, pitäisi saada lisää kestävyyttä, lisää voimaa ja lisää Sitä Kaikkea Jotain, mikä tekee tottiksesta Tottiksen. Kiljusta tietysti on saatu eniten irti, mutta myös Sohvatyyny on edistynyt (sen haukku alkaa olla jo melko räkäinen) ja Ipsukin on löytänyt sisäisen komentajansa, vaikka alku olikin vaikeaa. Eihän Piika ja Ipi koskaan varmasti Kiljun lailla tuossa kehity, mutta kummankaan kanssa ei ole mitään menetettävää. Ipin kanssa jostain olisi sitä uutta löydettävä tekemiseen ja olkoon se siis näin tänä vuonna. Piikan kanssa taas on kiva kokeilla tällaista kouluttamista, koska se ei siitä pilalle todellakaan mene ja parhaimmillaan tästä voi saada todellisen ratkaisun avaimen sen kanssa tottisteluun. Se kuitenkin on koirana sen verran matalaviettinen ja tasapainoinen, että vähän pitää senkin tasapainoa hetkautella, että saa koirasta jotain enemmän kuin tasapaksua tekemistä irti.

 

Yksinhän tätä ei olisi mitenkään osannut opettaa, joten on ollut aivan törkeän iso apu, että vähintään joka toinen viikko on pystytty näitä treenaamaan Valvovan Silmän alla. Nyt sen oikeastaan tajuaa, miten (voisi jopa sanoa) epäreilua yksittäiset koulutuksetkin ovat olleet, koska niissä päästään aina vain tiettyyn pisteeseen uuden opettelussa, ja kun alat yksin tekemään, sitä jämähtää. Pessin kanssa kuitenkin aikanaan ne koirankoulutusopit haettiin kursseilta, joilla kehittymistä seurattiin viikottain, ja siitä se ajatus on sitten laajentunut ja laajentunut. Nyt olikin ehkä aika laajentaa se jo pois tokoseuraamisesta. Samoja asioitahan sitä toki käsitellään, hieman eri vinkkelistä vain. Ja kun on se Valvova Silmä ollut, niin koko ajan on kehitystä tapahtunut, kun vain on jaksanut kotona treenata. Omien ajatusten jäsentämistä se toki enemmän vaatii kuin sitä treenaamista. Jotta voi mitään tehdä, pitää osata jäsentää oppimansa ja mitä seuraavaksi haluaa ja miten se tehdään ja minkä kautta. Kliseisesti helpommin sanottu kuin tehty. Mutta on tämä mielenkiintoista, tykkään! 🙂

 

PS. Tottiksen lisäksi ehdittiin todeta agilitystakin – lähinnä tuli kontakteista puheeksi – että, miksi tehdä niin kuin ne huiput tekevät huippukoirillaan, kun oma koira on vielä nuori ja tarvitsee tukea ja tarvitsee apua. Ei agilityssa lasketa käskyjen määrää, ei siellä lasketa apujen määrää. Siellä lasketaan virheitä ja mitä vähemmän virheitä teette koirakkona, sitä paremmin on mahdollisuuksia nolliin. Ei se koira ole yksin radalla, siellä on myös ohjaaja, jonka tehtävänä on varmistaa, ettei (nuori) koira tee virheitä. Joskus se todellisuus vain hämärtyy siitä, mitä muut sanovat.

Go!Go!GO!

Koska on muka ihan järkyttävä kiire, tämän viikon Tiian valmennuksen kuittaan ratapiirroksella selostuksineen. Ja jos jossain vaiheessa ehdin videota tekemään meidän räpellyksestä, julkaisen sen sitten. Olin aika kusessa, suoraan sanoen. Useammassakin kohtaa.

 

Tiia_vitikainen_gogogo_rata

Muistitreeniä ja huoltotauko

Piikalla on ollut tällä viikolla huoltotauko. Ihana Maarit kävi viikolla pariinkin otteeseen käsittelemässä Piikaa. Katsottiin myös jumppapäivitys ja nyt meidän tuleekin jumpata ja venytellä ihan hirmuisesti! Janne ei ole hieronut koiria varmaan tämän vuoden puolella ja se näkyy. Piikalla on etenkin vasemman etujalan eteenvienti vaikeaa. Etureidet ovat molemmin puolin tukossa, oikea haukkari on jumissa samoin kuin oikea takajalka ja takareidetkin kiristivät. Mutta nyt on taas uusia jumppaohjeita ja venyttelyynkin katsottiin vähän spesiaaleja liikkeitä. Tuntuu vaan, että käsissäni koira onkin sitten ihan vetelää makaroonia, jota saa laitella miten haluaa. Jumppaamisessa opetellaan etujalkojen nostoja ja samalla treenataan myös ylempien luokkien kaukoja. Aika nopeasti Piika oppi, ettei takajalkoja ole soveliasta liikuttaa.

 

Tällä viikolla on ollut nollakeliä, joten Piika ja Pessi ovat olleet tarhassakin taas päivät. Ja iltaisin on käyty kicksparkkailemassa n. 5 kilometrin lenkkiä. Melkoinen natsikuri on saanut Piikalle ja Ipille olla, kun ne tahtovat yllyttää toisensa ihan hirmuiseen vetoon ja tarkoituksena on mennä vain rauhallista ravia. Pessikin on jaksanut kivasti kulkea lenkit mukana ja omiakin hermoja tuo säästää, kun ei pysähdytä jokaiselle pissipaikalle vaihtamaan kuulumisia!

 

Eilen oli Ipin viimeiset Jennyn vetämät treenit tältä erää. Hassua, että siitä on jo vuosi, kun Jennyn ryhmässä aloitettiin ja niin paljon hyviä ja upeita treenejä on vuoden aikana meille riittänyt Jennyltä jaettavaksi. Ei voi kyllin kiittää! 🙂 Millon on tehty rataa, millon annettu Ipin innostua agista uudestaan, millon on tehty keppi- ja kontaktisulkeisia, nollatreenejä, ilman käsiä treenejä, fysiikkatreenejä ja nyt viimeisimpänä vielä eräänlainen muistitreeni.

 

Ipi_1_3lk_muistitreenit_radat_1_2

 

Aluksi siis mentiin ja tutustuttiin ihan normaalisti 1-17 ja kisanomaisesti mentiin läpi. Ipin kanssa saatiin 30 virhepistettä. Hyllytettiin 6:lla, 14:llä ja 16:lla. Tai siellä main. Seuraavaksi sitten saatiinkin kuulla, että seuraavaksi saamme tutustua rataan vain reunoilta käsin ja että rata tehdään lopusta alkuun numeroiden paikkoja vaihtamatta. ULPS! Jotenkin sitä tuudittautui siihen luuloon, että no, pitää mennä lopusta alkuun ja lukea numeroita niin, että hyppyyttää koiran numerokyltin valkoiselta selkämyspuolelta. Väärin, niin väärin! Kahdesti saatiin vetää ja yhdessä oltiin kuutamolla Ipin kanssa. Kun en itse edes yrittänyt vaan mietin rataa, Ipikin haahuili mitä sattuu. Eli kyllä siinä radassa pitää olla kaikki keskittyminen, että onnistuu! Mutta olipahan opettavaista. Hirveästi hylkypisteitä me kerättiin molemmilla kerroilla, mutta 6-11 meni joka kerta takaakierron kautta ja lopun 14-17 oli todella vaikea tajuta. Rata vain oli niin lihasmuistissa, ei sitä sillä hataralla numeropäällä muistella! Mutta näitä pitäisi treenata!

 

Piika on nyt nukkunut yöt vieressäni ja on se kyllä ollut oikein hyvä unikaveri. Painautuu selkää vasten kiepille ja nukkuu siinä aamuun. Eilen oli kyllä astetta pelottavampaa mennä nukkumaan, kun bc oli vakaasti sitä mieltä, että makuuhuoneen nurkassa on mörkö. Sen jälkeen kun se oli murissut nurkkaan, kuunnellut korvat höröllä, paennut mun kainaloon, yrittänyt herättää mun mielenkiinnon KATSOKATSOKATSO ja lopulta kuorsasi jalkopäässä niin tuli kyllä mieleen, että vähän vähempikin mielikuvitus riittäisi.

1654404_10152966222809897_683567726_n

 

Viikonloppu Kainuussa

Kyllä kannatti taas kärsiä hirveistä ajokeleistä Hankasalmi-Suonenjoki välillä, sen verran loistava viikonloppu oli Kainuussa. Ei vaan yhtään huvita tuo karmiva suolauksen vähentäminen, kun pitää ajaa tuo mutkitteleva taival pimeällä. Oli ”hieman” liukasta ja tänään tultiinkin letkassa 60 km/h tuo väli, kun ei vaan pystynyt kovempaa ajamaan. Ennemminkin olisi tehnyt mieli ajaa hiljempaa. Mutta päästiin perille, siitäkin huolimatta, että monen monituista kertaa tuntui, että nyt auto lähtee alta. Onneksi on parhaimmistakin parhaat kaverit, jotka jaksavat puhua 3 tuntia puhelimessa putkeen ja pitää hereillä. 🙂

 

Koirat saivat nautiskella Kainuussa jatkuvista rapsutuksista ja lentävistä lumipalloista. Pessi etenkin oli pikkuihmisten suosiossa. Piika puolestaan sisusti vähän uudestaan ja yksi matto koki kovia sen hampaissa. Huonoista kuvauskeleistä huolimatta piti muutama kuva tänään napata koiristakin.

Rakenneltiin nuoskalumesta lumizombi ja lumimäykky.

 

Ei varmaan enää tarvitse ihmetellä, miksi maleilla on takaset ruvilla?

toim. huom. koiraa ei kidutettu lumisella kopalla. Se osaa tyhjentää sen itse lumesta. 🙂

Lumimäykky ja Piika

 

Harmi kun joulu ja joulukorttikuvaukset meni jo.

Pessi ja Pessin onnellinen perässäjuoksija.

Vitikaisen Tiian valmennus ja agitreenit

Maanantaina oltiin Piikan kanssa Vitikaisen Tiian valmennuksessa ja sieltä näitä muistiinpanoja keräilin. Piikan ongelmana on ottamattomat kisakontaktit, joita paikkaan treeneissä äänen korottamisena ja vien siltä vauhdin kokonaan kontakteilla. Kuitenkin haluaisin, että kontaktit olisivat nopeat ja koira itse tietäisi ottaa ne oikein riippumatta äänestäni, liikkeestäni tai sijannistani. Tekoni ja tavoitteeni eivät siis ole yksissä vaan niitä pitää nyt muuttaa, ja Tiian vinkeillä saatiin joitakuita hyviäkin oivaltamisia.
 
Tiia totesi seuraavaa koulutuksessaan:
– Kontakteille pitää treenata paikkaa ja kestoa, mutta ei samalla kertaa. Paikka on tärkeämpi kuin kesto.
– Kontakteille mielellään vain yksi käsky, joka kattaa sen, että koira ottaa ylösmenokontaktin, suorittaa kontaktin ja ottaa alastuloskontaktin.
– Tiia kannatti operanttia kouluttamista, eli opetetaan koira tarjoamaan kontakteja ja sheipataan siltä vain oikeaa käytöstä.
– Takaperin ketjuttamalla paras lopputulos. 
– Sitä ei hyväksytä, että koira tarjoaa jalkojen heittämistä kontaktille tultuaan alas asti ottamatta kontaktia. Se on kisoissa virhe, se on treeneissä virhe. Jos kontaktille tulee virhe, koko kontakti tehdään uudestaan.
– Palkka on etupalkka, jolta koiraa saa palkan oikein tehtyään, oikea merkataan naksulla.
– Naksuttaja on koiran vartija, joka ostaa koiralta oikeaa käytöstä. Pitää olla tarkkana, mitä hyväksytään ja mitä ei, mistä palkataan ja mistä ei!
– Palkkaa siirretään seuraavien esteiden taakse, myös sivuttaissuunnassa, jolloin esteistä tulee koiralle palkka. Kontakti ei saa siis koskaan olla viimeinen este, jotta koira tulee palkatuksi. Jos koiralle, on opetettu, että seuraavat esteet ovat palkka, sille on rangaistus, jos se palkataan kontakteilta lelulla/ruoalla myöhemmin.
– Jos koira ei tee kisoissa kontakteja, (palautetaan tekemään koko kontakti?) viedään koira heti ulos radalta, jotta ei voi palkkautua muista esteistä. Tämä tietysti vaatii, että koiralle on opetettu, että seuraavat esteet ovat palkka.
– Sheippaamisessa ei  väärästä koskaan kielletä eikä siihen reagoida mitenkään!! 
– Kontaktiopetus yleistetään toimimaan useissa halleissa, ulkona, eri kentillä, eri kontakteilla, auringossa, pakkasessa, sateessa jne. ennen kuin mennään kisaamaan.
 
Ja tässä Piikan video: Ensiksi tarkoituksella överiksi vedetyt kisakontaktit, sitten ne karjumistreenikontaktit (jossa vielä lopuksi tuota peruuttamista kontakteille, joka ei siis sallittua Tiian mukaan) ja lopuksi kontaktin sheippaamista etupalkan avulla. Koiraa ei kielletä, siltä ostetaan vain ne oikeat kontaktit, jolloin hiffaaminen tapahtuu nopeasti. Koiran vireen tulisi olla ihanteellinen, joten joku herkkuruoka, joka saa koiran tarjoamaan, olisi paras. Piikalla toimii nakkikin, se on valmis kantamaan ruokakuppiaankin, jotta vain saisi palkkaa.
 

Eilen uskaltauduttiin pitkästä aikaa Jattilaan treeneihin. Ipi tosin oli viihdyttämässä itseään Raisan luona koko viikon, joten Piika sai tuurata sitä. Tällainen rata, sekin Vitikaisen Tiian käsialaa , vedettiin läpi:

WP_20140206_20_54_24_SmartShoot

Piikan kanssa aluksi kerran tapeltiin merkkauksesta, mutta kun merkkasin vain hypyn kädellä ottamatta katsekontaktia Piikaan, 1-3 sujui hyvin.

6-7 oli vaikea, kun käänsin liian jyrkästi ja Piika sujahti 20-päästä sisään. Valssikohta meni ihan kohtalaisesti, mutta niistosokkari 13:lle oli haastava oman pään kannalta. Kun se onnistui, päällejuoksukin toimi hyvin. Keppejä saisi hioa vielä itsenäisemmäksi, niin olisin ehtinyt tarpeeksi hyvin putkien väliin ohjaamaan 20:lle. Pakkovalssijaakotuksen kohdalla sekoilin jo itse radassa ja sitten hiottiin aika kauan putkeen menoa. Piika jäi kiinni palkkaavaan Jennyyn ja ilmeisesti toinen ihminen palkkaamassa radalla oli jotain ihan uskomatonta bordercollien mielestä. 23:n merkkaus, valssi ja vienti 25 putkeen sen sijaan menivät ihan ok ja sitten loppuun asti. Oli hyvät treenit!

Ei mee iha ku Strömsöössä

Tiedättekö, miltä tuntuu istua autossa, joka on simahtanut keskelle liikenteenjakajaa illan vilkkaimpana hetkenä? Me tiedämme. Vivaro päätti tehdä lauantaina tenän lopullisesti ja kerrankin se jätti vilkuttamatta edes vikavalojaan. Jos olisi vilkuttanut, olisi se siitä kyllä lähtenyt. Loppujen lopuksi Vivaro kyllä tiesi oikean sauman simahtaa ja pienen säädön jälkeen matka jatkui hinausköyden päässä treeneihin ja kotiinkin. Mutta tiedättekö, elämä voi kyllä muuttua hankalaksi, kun käytössä on vain yksi auto, johon ei ihan heti neljää koiraa saa tungettua.

Tähän mennessä sillä on ollut jo seurauksena se, että Kilju joutui elämänsä ensimmäistä kertaa täpötäyteen junaan. Vaunu täynnä naisia pikkufifiensä kanssa. Ja Janne&Kilju. Voitte kuvitella. Kilju oli päättänyt tehdä olonsa kotoisaksi ja aloittanut sulkasatonsa sillä matkalla (enteilee juoksuja). Ei ole tarvinnut malinoista kuulema harjata, tehokkaasti oli pudottanut persvillansa sille tielle. Ja löytyi Kiljun mörötkin samalla reissulla. Ihmiset perässävedettävine matkalaukkuineen, tai siis ne matkalaukut. Tyyppi oli yrittänyt vaan pakoon noita kauheita rullaavia paholaisen koneita. Ja katu-uskottava kun muutenkin on, se väistää tällä hetkellä vastaantulevat räksyttävät pikkupuudelit kaukaa ojan puolelta. Rankkaa tuo kaupunkilaismalin elämä.

Niin, niistä lauantain belgitreeneistä. On kyllä hyvä porukka meillä! Näyttelypuudelisohvakoirakin on löytänyt sisäisen tekemisen raivonsa ja puree kuin paholainen. Tai ainakin kuin äkäinen rajalassie. Sattuukin muuten ihan helevetisti! Mutta irrottaa ekalla käskyllä! Mitä ei voi sanoa siitä samanikäisestä malinoissista. Ja se vanhempi malinoissi pitäisi opettaa haukkumaan seuraavaksi käskystä. Helpommin sanottu kuin tehty. Niin ja tiedättekö, että on muuten vinkeä tunne, kun teet seuraamisessa täyskäännöksen vasemmalle ja sen sijaan, että koira kääntyisi vain 360 astetta, se pyörii sen lisäksi varmuuden vuoksi vielä kerran itsensä ympäri. Ja tämä kaikki samassa ajassa, kun teet itse sitä täyskäännöstä…

Nyt pitäisi vielä keksiä, miten pari säkkiä koiranruokaa saisi Espoossa roudattua Kiljun syötäväksi postista. Joutuukohan koira tekemään hommia sapuskansa eteen?

Pentuhaaste: Pessi pentuna

Anne haastoi minut ja Pessin muistelemaan Pessin pentuaikaa tämän perusteella:

Ideana on laittaa kuvia koiran vauva-ajasta ja mahdollisesti kertoa millainen tapaus koiruus oli ikänsä suloisimmassa vaiheessa. Voit myös kertoa hassuja/hölmöjä tapoja mitä koira omisti pentuna, mistä se kasvoi yli ja mitkä tavat sillä ovat edelleen. Sitten haastetaan 3 muuta koiramaista blogia, joiden blogissa käydään henkilökohtaisesti ilmoittamassa haasteesta.”

Tiedä sitten, oliko tuo aika niinkään Pessin suloisinta aikaa… Mielestäni se on nykyisin aika suloinen, kun vihdoin alamme ymmärtää toisiamme edes hieman aiempaa enemmän. Pessi kuitenkin oli kasvattajalla pennuista se, joka pentueen etunenässä juoksi harjanvarsi suussaan ympäri olohuonetta ja osasi kerjätä pöydästä seitsenviikkoisena – opettamatta kuulema.

Kun haimme siskoni kanssa Pessin kasvattajalta, oli itsenäisyyspäivä ja jopa maantiet olivat aivan peilijäässä. Silloin ei edes maitoautot päässeet hakemaan maitoa navetoilta pääkallokelin takia. Mutta me haimme Pessin, vaikka koko päivä siihen menikin, kun parhaimmillaan matelimme neljänkympin tuntivauhtia liukkailla teillä 200 km suuntaansa. Pessi oli alusta asti pentu, jota ei paljon kiellot haitanneet ja kuvia ei kumarreltu. Se oli aika karua, kun eihän se pentuarki sitten Pessin kanssa mennyt niin kuin tuirekaimioissa eikä edes nopeutettuna tuirekaimiona. Kun Pessi nappasi hiiren ulkona 9-viikkoisena ja rallatti se suussaan pitkin pihaa, olin kuitenkin onnellinen, että nyt minulla oli vihdoin koira, jota olin halunnut lapsesta saakka!

Pessi_pentu

Se, kuka ei ollut tyytyväinen Pessin tuloon, oli kissani Roope. Ja ehkä äiti, jonka luona punkkasimme ensimmäisen kuukauden ennen kuin sain tavarani siirrettyä Oulusta Jyväskylään. Roope kuitenkin selvimmin näytti, että nyt on maailman kirjat sekaisin, ja lukittautui vaatekaappiin pariksi päiväksi. Vähitellen kissa kuitenkin päätti, että kai pentu oli tullut taloon jäädäkseen ja niin Pessi sai ensimmäisen ystävän. Muiden kissojen kanssa Pessi ei ole onnistunut ystävystymään. Jyväskylään jo muutettuamme, jätimme kerran 4-kuukautisen Pessin hetkeksi siskoni luokse hänen parin kissansa kanssa, kun kävimme nopeasti kaupungilla. Tullessamme takaisin luulimme, että kaikki on ilmeisesti aivan hyvin. Vanhin kissa istui eteisen lattialla hyvin tyytyväisen näköisenä eikä löytynyt pöllytettynä sohvan alta. Pessiä saikin tovin haeskella, kunnes löysimme sen painautuneena kenkähyllyn päälle nurkkaan takkien alle piiloon. Ei ole Pessi sen jälkeen suostunut suosiolla samaan taloon tuon kissan kanssa astumaan. Ja muita koiria ei ole päästetty ko. kissan kanssa tekemisiin valvomatta.

Pessi ja Roope

Nykyisin Pessi on koira, joka tappaa talossa ja puutarhassa lauman ulkopuoliset vipeltäjät. Pentuna se onneksi oli varsin sosiaalinen pelkuri,  joka ensimmäisellä kerralla vieraita koiria nähdessään pakoili ihmisten jaloissa. Ilman Jyväskylän omaa ihanaa Remmiä tuskin olisimme uponneet koiramaailmaan niin täysin kuin lopulta upposimme. Pessin kanssa samanikäinen bordercollie Nastja oli Pessin paras kaveri. Nastjan emä Minja taas opetti, mitä tarkoittaa bordercollienartun kuri ja järjestys  (ja se kunnioitus elää Pessissä edellen bc-narttuja kohtaan). Alakerran sekarotuinen Viipurintuonti-Masha oli hyvä juoksukaveri, naapuritaloissa asuneet Rio-holsku ja ihana mummokoira Venla-kultsu loistavia retkeilykavereita (Venla tiesi aina, missä lenkin varrella saa herkkuja!) ja pikkupentuna kierrettiin Haukkista Aku ja Hessu-corgien kanssa ja Laajavuoressa lenkkeiltiin Ronja-saksanpaimenen ja Tytti-malin kanssa. Ainoastaan nuoremman Wonku-kiharakarvaisen noutajan kanssa Pessi ei jostain syystä tullut toimeen. Pikkupojat kehittivät yleensä rähinän keskenään.

Pessi ja kaverit

 

Päällimmäisin muistikuva Pessin pentuajasta on se, että se oli jo silloin rajoja koko ajan kokeileva riiviö. Pessillä oli oma alueensa kodinhoitohuoneessa äitini luona, missä sen piti pysyä eikä keittiöön saanut tulla. Alusta asti se teki kaikkensa, että olisi alueelta päässyt livahtamaan toiselle puolelle. Pentuajan jälkeen aluetta ei ole enää portein rajattu, mutta vaikka Pessille selväksi tehtiin (monta kertaa), ettei siitä ole toiselle puolelle tulemista, niin aina se hivuttautui. Ensin tassun mitalla, sitten kuonon mitalla, kohta koko koira oli keittiön pöydän alla. Kummasti kaikki muut koiramme ovat kyllä tuon rajan oppineet ja pysyneet kodinhoitohuoneessa.

 

Pessin pentuajoista olen joskus koostanut videon, ja siihen on kyllä aina mukava palata. Juuri tuollainen Pessi oli, se oli aina kapinassa sääntöjä vastaan. 🙂

 

 

Me jaamme haasteen niille blogimme lukijoille, jotka siihen haluavat ja jaksavat vastata. Mutta sillä ehdolla, että teette sen vanhimmasta koirastanne! 🙂