Sohvatyyny Seuraa!

Päädyttiin viikonlopuksi roadtripille Pohjanmaan lakeuksille rotikoiden ja malien keskelle. Piikan kanssa oltiin siinä seurassa kuin kala kuivalla maalla. Saatiin kuitenkin kuokkia hallitreeneissäkin ja sohvatyynystä kaivettiin vähäinen määrä viettiä esiin ja päästiin nyt vihdoin siihen pisteeseen, että kolme askelta näytti ja tuntui seuraamiselta. Olihan se ehkä aikakin, kun sohvatyyny täyttää parin kuukauden kuluttua kolme vuotta! Takataskuun saatiin kasa vinkkejä, kuinka tästä jatketaan.

 

KiljuKoo kävi myös tottistelemassa ja puremassa hihaa, ja ilta istuttiin paljussa – ilman koiria. Kiitos asianosaisille viikonlopusta!

Lämpötila, jossa mali kääntyy takaisin sisälle

Lievestuore 24.01.2014 klo 6.30

 

Eilen olin lähdössä lenkille Piikan kanssa. Sitä ennen ajattelin käyttää Ipin ja Pessin pihalla tarpeillaan. Sain koirat eteiseen ja aloin pukemaan Piikalle takkia päälle. Ipi kääntyi samantien kannoillaan ja paineli takaisin sisälle. Viesti ymmärretty. Se nukkui vilttien alla sohvalla lopun iltaa. Sen jälkeen se on käynyt pakotettuna vain kusella ja haluaa samantien sisälle. Piika onneksi sai lenkkiseuraa Ruusta ja Iitusta. Ruuta olisi kovasti juoksuttanut, mutta Piika oli Iitun ja Iitun pallon lumoissa. Piikan mielestä lenkin paras kohta oli varmastikin se, kun sai pitää hetken Iitun palloa.

 

Treenit on skipattu tälläkin viikolla. Ei vaan tarkene ajella tuota Jkl-Lievestuore matkaa kuin pakolliset työmatkat. Vivarolla ajo kun on kirjaimellisesti talviautoilua. Toppavaatteet on hyvä olla, sillä jos auto lähtee käyntiin ja ovet saa auki, niin sitten voikin jännittää, montako kertaa auto hyytyy matkalle. Minimissään ainakin kerran, maksimissa tällä hetkellä kolme. Tuuletinkin tuo oman lisänsä jännitystä, sillä joko se toimii tai ei. Useimmiten aluksi ei, mutta lähtee ajoviiman vaikutuksesta päälle. Kunhan ensin ehtii töistäkin lähtiessä kaupungin läpi motarille. On muuten eri mielenkiintoista ollut miettiä lyhyimpiä reittejä sinne ja ajella ikkunat auki ja tuulilasi huurteessa toivoen, että jospa tuuletin ihan just lähtisi käyntiin…

 

Niin ja Kiljulle kuuluu hyvää. Se on kotiutunut Espooseen ja tuntuu varsin tyytyväiseltä ainoana koirana olemiseen. Mitä nyt malinoissin palikka-aivoihin ei voi mennä, että tarpeensa voi tehdä myös muualle kuin yhteen ainoaan paikkaan. Se yksi ainoa paikka on useamman kilometrin päässä kotoa ja sinne pitää kävellä lyhyelläkin pissatuksella. Sillä kun malinois on yhden paikan oppinut, sitä ei hevillä muuteta. Vaikka olisi pidättänyt työpäivän ajankin kotona. Paitsi kerran Janne olikin jättänyt aamuruoan kotiin odottamaan ja malinoissillehan oli tullut kiire! Nopeasti se oli kyykännyt pissat ekalle sallitulle paikalle ja yrittänyt kotiin. Kun ei ollut päässyt, oli tehnyt p***ansakin siihen ongelmitta ja taas halunnut sisälle. Ja oli myös päässyt. Ei pitäis aliarvioida palikan ymmärryskykyä. 😉

 

 

Shake it!

Piikan kanssa osallistuttiin eilen Vitikaisen Tiian kurssille Haukkuvaarassa. Teemana oli putkiohjaukset ja meille uutena asiana aavistus-valssit, joita lähinnä valssien ja hirttojen sijasta käytettiin, koska olivat luontevampia ja nopeampia kuin edellämainitut. Valssin kanssa pitäisi aina olla oikea-aikainen, valssin pitäisi olla liikkuva ja lisäksi, koska se on hidas, se ei ole luontevin ratkaisu. Niinpä harjoittelimme aavistus-valsseja mm. 1-3, 15-16 ja 28-29 esteillä. Viimeisimpään meillä tosin toimi paremmin hirtto. Vaikka emme olleet koskaan Piikan kanssa näitä tehneet aiemmin, hyvin Piika lähti ohjautumaan niillä. Tiia selitti, että koska liike on sen verran valssia muistuttava, koirat lukevat sitä hyvin ja ohjautuvat myös hyvin sen avulla.

 

Radasta meille vaikein oli esteet 3-6. Ei sitten millään meinannut onnistua takaakierrot ja tuplapersjätöt. Sitten ei pakkovalssit. Sitten ei niisto-sokkari. Takkuamista takkuamisen jälkeen. Itse kiirehdin ihan liikaa ja toisaalta yritin analysoida rataa samalla. Sitten Tiia käski vain mennä rataa niin pitkälle kun pääsisimme. Päästiin kolmanneksi viimeiselle esteelle asti. Kannatti heittää ajatukset nurkkaan ja antaa mennä vaan! 🙂

 

Putkiin Piika irtosi hyvin, mutta 9-putki oli se vaikein minulle. Joko saatoin liian pitkälle Piikaa tai sitten en ollenkaan. Toisaalta siinä sen treenaamattomuudenkin sitten näki. Pitäisi vaan treenata paljon enemmän. Tällä hetkellä ei vaan huvita, kun ulkona on pakkasta koko ajan -15 vähintään. (Tänään kyllä treenattiin takaakiertoja pihassa omenapuiden avulla.)

 

Onneksi tuli otettua eiliset treenit videolle ja julkaistaan se nyt tässäkin. Ei se haittaa, vaikka mokaillaan ja vaikkei aina mene niin kuin on suunniteltu. Pääasia, että on hauskaa kummallakin ja ehkä sitten samalla myös opitaan! 🙂

 

Treenin jälkeen on poutasää

Lauantai-ilta hurahti belgitreenien merkeissä Haukkuvaarassa. Oli sen verran vähän porukkaa, että ehdittiin ottaa jopa toinen kierros osalla koirista. Kiljukin pääsi pitkästä aikaa leikkimään maalimiehensä kanssa ja Janne yritti pysyä perässä, mitä treenataan. Tottistakin Kilju pääsi ottamaan ja onhan se siinäkin ihan hyvä. Nyt pitäisi vain ohjaajan tsempata. Vähän sama Piikankin kanssa. Teknisesti se on taitava, mutta tällä hetkellä namilla ei enää saa sitä, mitä lelulla ja koska koiralla on viettiä, mistä ammentaa, kokeillaan nyt selkeillä neuvoilla mennä eteenpäinkin, vaikken itse osaakaan pelata lelujen kanssa. Kumma, miten sitä onkin taas sortunut kaikkeen vanhaan vain helppouden takia. Pitäisi tehdä enemmän ennalta-arvaamattomia treenejä. Nyt kokeillaan puuttua edistämiseen palkan ja palkan suunnan muutoksella. Siinä onkin jonkin verran työtä, sillä Piika on oppinut pyörähtämään sisäkautta palkalle ja tämäkin muun muassa aiheuttanee sillä edistämistä ja etäisyyden ottoa.

Tänään päästiinkin lenkkeilemään aurinkoisessa säässä ja pakkanenkin pysyi kivasti päivällä aisoissa, joten kamera lähti myös mukaan. Kyllä tuntuivat koiratkin nauttivan, kun pääsivät rallaamaan ja haistelemaan ihan uusia hajuja. Suurimmaksi osaksi ne sitten haistelivatkin ja esittivät hyvin tylsistyneitä aina, kun kameralla niihin zuumasin. Assistenttikaan ei sen innostuneempi ollut. Taidan tarvita uusia uhreja kameran eteen. 🙂

    

     

     

    

 

Yhden pallon päättynyt elämä ja muita kuvia

Pakkasta ja kylmää. Lisäksi Keski-Suomessa on kennelyskää liikkeellä ja tauti on tarttunut myös tuttuihin koiriin, joten on pysytelty nyt viikko kotosalla. Jotenkin kartan tuota tautia parin vuoden takaisella kokemuksella ja seuraan koko ajan koiria, etteivät ne antaisi merkkiä sairastumisesta. Piika näyttäisi aloittelevan juoksujen tekoa ja nyt ei auttaisi sairastua. On sitten vain lenkkeilty pieniä lenkkejä ja asuttu koirien kanssa illat sohvalla. Onneksi ne ovat ihan täydellisiä lämpöpattereita ja tyytyväisiä hieman kevyempäänkin viikko-ohjelmaan. Tänään koko konkkaronkka pääsi pihalle vähän revittelemään.

 

Ipi lähti aika pian sisälle, koska sen kahdella tassulla kävely-yritykset eivät olleet kovin kannattavia. Sillä jäätyy tassut todella helposti jo -15 pakkasilla.

    

Pessi taas. Ei nuo koirat varmaan joutuisi riekkumaan, ellei olisi Pessiä. Se on parhaimmillaan (pahimmillaan) näillä keleillä. Ja kaikkiahan sen oli leikitettävä ja haastettava.

        

   

Piika tuntuu ottaneen kaiken irti vapaista ja sen liikettä on ilo katsoa ja kuvata. Nyt siitä alkaa jo uskoa, että se täyttää keväällä jo 3 vuotta.

   

  

   

Kiljulla onkin ollut paljon virtaa taas yhden Etelä-Suomessa vietetyn viikon jälkeen. Niinpä Kilju piti hieman omaa kivaa pallon kanssa. Kilju taitaa olla ikuinen pentu…

   

   

    

    

Se oli sen pallon loppu.

Piiri pieni pyörii…

Kuinka iloiseksi voi tullakaan lumesta ja pakkasesta? Vaikka pakkaseen soveltuvattomat automme tuottavat ylimääräistä jännitystä, koirien kannalta talven tulo oli lottovoitto. Vihdoinkin ei tarvitse pestä koiria jokaisen ulkoilun jälkeen ja ehkäpä pian päästään kicksparkkailemaankin!

 

Viikonloppu oltiin vain kotona. Viikot ovat niin täynnä huisketta, että ihan hyvä rauhoittua välissä. Lisäksi Jyväskylässä kiertää kennelyskää, joten parempi nyt muutenkin ottaa vähän rauhallisemmin koirienkin kannalta. Tuskin menen edes viikolla treeneihin, kun pelkään tuota flunssapeikkoa niin paljon parivuotisen kokemuksen vuoksi. Ei kiitos sitä meille tähän saumaan!

 

Nyt alkaa jo koirissakin näkymään lauman muutostila. Ipi jurputti perjantaina, jos joku koirista uskaltautui Jannen lähelle. Toki sillä oli selkä enemmän kuin vähän jumissa ja Janne hieroikin sitä sitten eilen, samoin Piikan myös. Pessi taas on koko ajan haastamassa Kiljua. Kiljuhan meillä aina pöllii noita metrisiä halkoja ja juoksee niiden kanssa pihalla. Se on vielä ihan ok, kun koiralla on kokoa yli 30 kg. Mutta kun sitä samaa tekee Pässi, niin pikkusen siinä saa olla nauruhermoissa pitelemistä.

   

    

 

Kuten kuvistakin voi päätellä, Piika on ollut kikseissä, kun Kilju on kotona. Vihdoinkin joku, jonka takasia näykkiä! Kilju ei tokikaan ole ollut asiasta niin riemuissaan, muttei huomaa sitä halkoja ja muita lelujaan kanniskellessaan. Ipi taas ei pidä Piikan ja Kiljun läheisistä väleistä, sillä Piikahan kuuluu Ipin mielestä sille! Piika puolestaan ei ymmärrä Ipin leikkiinkutsumisia vaan jähmettyy suolapatsaaksi. Joten piiri pieni pyörii, kukaan ei ymmärrä toistaan… Mutta ilmeisen hauskaa koirilla siitä huolimatta on. 🙂

Ipi oli toki liekeissä Jannen kotona olosta ja olihan se ihan kiinni Jannessa kolme päivää.

    

Sattui myös niin, että kerrankin koirista oli hyötyä. Tultiin eilen illalla lenkiltä ja totesin siinä sitten pudottaneeni kotiavaimen. Tosi kiva seistä lukitun oven takana, kun ainut kotiavain on jossain pihalla pimeässä. Suuntasin koirien kanssa koiratarhoille, missä viimeksi olin avainta pitänyt kädessäni ja pistin koirat töihin. Melkein samantien Piika sen nostikin parin metrin päästä! Tajusin vasta myöhemmin, että oltiin treenattu samaisen avaimen nostamista pari päivää aiemmin sisällä, kun en itse ollut jaksanut kumartua noukkimaan avainta maasta. Joitakin asioita näemmä kannattaa treenata, että pääsee omaan kotiinsa murtautumatta! 🙂

Putki-keppierottelu ja leijeröinti

Eilen Ipin agitreeneissä opeteltiin putki-keppierottelua sekä leijeröintiä. Harmi, etten voinut Piikaa ottaa golffin ”pienuuden” vuoksi mukaan. Sille tuo treeni olisi tehnyt todellakin terää. Mutta teki se kyllä Ipillekin!

Treeni koostui kahdesta kuvan mukaisesta harjoituksesta. Ensin 1-10 keppiputkierottelulla. Ipi haki putkeen noin 99%. Sille tuo oli todella vaikea, vaikka Jenny palkkasi keppien jälkeenkin. En voinut yhtään avata rintamasuuntaan putken suuntaan, kun koira lipsahti sinne heti. Sen sijaan ei se tainnut muuria lukea kertaakaan, kuten Piika kisoissa muutama viikko sitten… Harjoiteltiin kepeiltä putkeen myös poispäinkäännöstä oikealta puolelta ohjatessa ja ensimmäiset kerrat meni siihen, että Ipi etsi vain muka-palkkaa ja sitten itse unohdin, minne putkelta jatketaan. (Sininen viiva piirroksessa on ohjaajan linja). Pidettiin siis tauko ja palikka (ohjaaja vai koira?) sai miettiä.

 

Toisella kierroksella kokeiltiin poispäinkäännöstä uudestaan ja johan alkoi sujua! Sitten otettiinkin 11-17 käsittelyn alle. Tämä oli näistä meille helpompi. Ipi irtosi hyvin muurilta putkeen ja pystyin käymään niistämässä sen keppien oikealta puolelta mukaan. Punainen linja piirroksessa on ohjaajan linja. Harjoiteltiin myös irtoamista loppupalkalle.

 

Jenny tuumi, että Ipillä on kyllä röyhkeyttä taas irrota parhaaksi katsomilleen esteille, mutta toisaalta se tekee sen silloin, kun ei tiedä tasan tarkkaan, mitä tehdään. Sille niistäminen ja esteiden kertominen alusta loppuun on helpointa. Sen sijaan kun sen pitäisi luottaa kuulemaansa ja näkemäänsä, tulkitsee helposti pienimmätkin merkit oman parhaansa mukaan.

Hinaajapeti

Tytöt (tai käytännössä kai Kilju) saivat itselleen pedin, jota myös hinaajapediksi kutsutaan. Naakka the aiempi käyttäjä on nukkunut pedissä vain silloin, kun kukaan ei ole nähnyt. Julkisesti petiä ei ole voinut käyttää.

 

Yritimme esitellä petiä Piikalle ja Kiljulle. Matto 2 – Peti 0.

Ensimmäisenä yönä Piika tavattiin vahingossa nukkumasta pedistä. Nopeasti se nousi ja vaihtoi mattoon. Seuraavana päivänä Pessi näki pedin. Ilman miettimistä, ilman vastahangoittelua peti löysi asukkaan. Alamme ymmärtää, miksi petiä Hinaajapediksi kutsutaan…

 

Täytyy myöntää, että hyvin sointuu Pessin väreihin tuo peti. 😉

Kinkunsulattelurataa

Eilen oli Piikan agitreenit ja teemana kinkunsulattelurata. Kokeilin vähän toisenlaisia juttuja kuin perinteiset sokkarit, niillä rata olisi varmasti helpoin ollut mennä.

 

Otin Piikan vastaan putken kohdilta, pieni tönäisy 2-hypyn suuntaan, että meni sen ja itse haki hyvin putkeen. Tönäisy 4:lle ja itse tein sokkarin 5-6 väliin. 7-8 vastakäännös ja kepeille ohjasin oikealta puolelta plus tein valssin keppien jälkeen ja sokkari taas 12-13 välille. 14-15 taas sokkari ja sitten piti ollakin hyvin edellä ja kauempaa sain ohjattua Piikan 17:lle ja 18:lle päällejuoksu. Ja sitten pingottiinkin reippaasti 22:a kohti.

 

Ekalla kierroksella mentiin A:lle asti hyvin, mutta siinä Piika tuli alas asti ja sitten mietittiin, mikä se kontakti olikaan. Hienosti kesti kepeille valssin, vaikka valssasin jo silloin, kun suoritti viimeisiä välejä! Kiva kun on alkanut kestämään mun liikkumista! Vaikein oli ehdottomasti 14-15 välin sokkari. Ekalla kerralla se onnistui, sitten oli ajoituksen kanssa kovastikin puutteita. Koko ajan tein liian aikaisin sokkarin, jolloin Piika ohjautui puomille. Mutta saatiin se sitten onnistumaankin! Eikä tarvinnut saattaa 17:lle pitkälle, muuten Piika teki takaakierron esteelle. Oli kyllä hauska juosta ja ehdittiin yhtä aikaa maaliinkin – mulla tosin oli paljonkin etumatkaa! 😉

 

Kotosalla ollaan muuten vain oleskeltu, ihmeellisen paljon jopa. Viikonloppuna Kiljukin oli kotona ja ensimmäistä kertaa Pessi kävi Kiljun päälle. Toki kyseessä oli lelun tavoittelu, mutta ihan turha liike Pessiltä ja Kilju oli alistunut sille jo aikaa sitten. Pessi ei vaan näe mitään leikin kannalta. Onneksi Kilju ei lähtenyt Pessille vastaamaan vaan lähinnä yritti pakoon, joten sain nykäistyä Pessin Kiljun päältä persvilloista ilmaan ja pois tilanteesta. Kumpikin selvisivät vammoitta, Pessi oli ehkä vain hieman äkäisempi loppupäivän kaikesta.

 

Oi, ihana tammikuu!

NOT. Kaikkialla on kuraista, mutaista, märkää, pimeää ja synkkää. MUTTA! Luotan, että ensi viikonloppuna on valoisaa, aurinkoista, pakkasta ja ennenkaikkea lunta! Toivossa on hyvä elää, mutta perustan toivoni Jyväskylän 10 päivän sääennusteeseen! 🙂

 

Vain yksi nauttii tästä tammikuusta ja se on korallikaktus. 10 vuotta sitten otin sen mukaani kotikotoa ja siitä lähtien se on mukana kulkenut. Muut kasvit ovat vähitellen vaihtuneet, korallikaktus on selvinnyt hengissä useammasta muutosta ja useammasta kuoleman partaalla käynnistä. Tässä yksi ilta havahduin katselemaan sitä lähempää ja totesin sen kukkivan! Ensimmäistä kertaa kenties ikinä!

       

 

Koiria ei tunnu lumeton, pimeä talvi haittaavan. Yhtä riemuissaan ne pihalla rallaavat kuin yleensäkin ja Pessi on kasvattanut muhkean talviturkin tarhaamisen ansiosta. Piika viihtyy edelleen nakuna. Mietin vain, onko kesän kukkapenkeistä tai pihan kasvustosta mitään jäljellä tämän ”talven” jälkeen. Omenapuutkin tuntuvat keräävän itseensä jotain sienitautia, kun koko ajan ovat märkinä. Jos ei olisi niin pimeää eikä laiskottaisi lähteä tuonne märkään ja kuraan, tässähän voisi vielä jäljestelläkin. Belgivuorolla käytiin sentään eilen illalla treenaamassa Haukkuvaarassa ja hyvät treenit saatiinkin aikaiseksi! Piika tuntuu menneen taas valovuoden eteenpäin keskittymiskyvyssä ja innossa tehdä. Ipiäkään ei saatu kisamielentilaan vaan innoissaan se työstää treeneissä. Kilju taas on varma puurtaja päivästä toiseen.