2013 vuoden yhteenveto ja katse tulevaan

Näin kirjoitin vuosi sitten.

Laumautumiselo on jatkunut edelleen hyvään malliin. Ipi ja Piika ovat erittäin hyvää pataa keskenään nykyisin. Kaksistaan ne varmasti olisivat maailman helpoimmat koirat. Mutta kun pakkaan sotketaan joko Pessi tai Kilju, homma muuttuu järjettömäksi. Pessi haastaa muita leikkimään jatkuvasti, joten lopputuloksena koirat juoksevat hengenvaarallisesti. Kilju taas vain juoksee, Piika tietysti perässään takasia näykkien ja Ipi komppailee sitten Piikan perässä. Hengenvaarallista tämäkin. Joten koko komppanialla on hyvä mennä aina syvälle metsään ja sitten vasta päästää revohka vapaaksi.

 

Jatkossa lauman kokoonpanossa tulee taas muutoksia. Janne sai työpaikan Espoosta, kun väikkärikin ehkä viimein valmistuu. Niinpä Kilju muuttaa yksiöelämään viikoiksi keskiviikosta alkaen. Piikan päänmenoksia puolestaan on vähän pennutussuunnitelmia, joten kaiken onnistuessa se tulee viettämään Birgitalla keväällä useamman kuukauden. Miten nämä kaikki muutokset vaikuttavat laumaelämään, sen näkee sitten…

   

  

  

 

IPI

PK-puolelta 2013-tavoitteet jäivät saavuttamatta. Viestikokeissa Ipi kävi kolme kertaa, niistä viimeinen oli SM-kisat ja niin isoihin skaboihin Ipi on vähän liian pieni koira. Tosin kompastuskiveksi muodostui tänä vuonna maa-ampiaispesään juokseminen ja siihen loppui malinoissin matka. Kesäkuussa Ipi kävi lähimpänä 1-tulosta, mutta jäi lopulta 3 pisteen päähän harmillisesti. Jäljen osalta Ipi oli koekunnossa syksyllä, mutta ensilumet peruuttivat koepäivän. Agilityn saralla Ipi yllätti. Vuoteen mahtui 9 agistarttia eli yhteensä 4 kisapäivää. Ekoissa kisoissa maaliskuussa Ipi nousi kakkosiin. Toisissa kisoissa kesäkuussa Ipi nousi kolmosiin. Sen jälkeen on keskitytty vauhtiin ja hyvään fiilikseen ja erinomaisen Jenny-koutsin ansiosta Ipi on ne saavuttanut! Syksyllä 2013 Ipiltä poistettiin hammaskivet ja yksi lohjennut poskihammas.

 

Vuonna 2014 Ipin elämä varmasti mullistuu. Se on niin Jannen koira, että oletettavissa on, että stressiä voi enemmänkin aiheuttaa Jannen muutto. Päädyimme kuitenkin siihen, että vain Kilju muuttaa Jannen mukana, koska nuorena koirana tarvitsee paljon enemmän treeniä kuin Ipi. Emme myöskään ole mitenkään varmoja, että Ipi osaisi enää kerrostalossa elää ja koska minä sillä nyt olen enimmäkseen harrastanut viikottain agilitya, kokeillaan Ipin sopeutumista tähän muutokseen. Niinpä tavoitteita Ipille ei ensi vuodelle tehdä. Agilityyn, jäljelle ja ehkä hieman viestiäkin juoksemaan se tullee pääsemään vuoden aikana. Katsotaan sitten vuoden aikana, mennäänkö kisaamaan vaiko ei.

  

  

 

PESSI

Suunnitelmissa oli, että Pessistä olisi pitänyt tulla kehonrakentaja. Suunnitelmiksi se jäi. Pessi sen sijaan ylennettiin ensin sohvakoiraksi ja syksyllä se siirrettiin tarhaan työpäivien ajaksi. Pessi on käynyt harvakseltaan pidemmillä lenkeillä, mutta melko usein lyhemmillä hihnalenkeillä. Sitä on jokusen kerran käytetty osteopaattisessa hieronnassa ja kummasti se näyttäisi selättäneen ainakin hetkellisesti mahanpurunsa ja selkäongelmansa, kun stressi vähennettiin minimiin. Tuuliset säät ovat olleet tämän vuoden vitsaus, mikä on aiheuttanut panikointia ja lisäksi keväällä Pessi tuntui unohtuvan omiin maailmoihinsa. Tarhaaminen on sen sijaan tehnyt sille todella hyvää ja syksyn aikana Pessi on oppinut hyödyntämään myös kopin kattoa, joten liikkumistakin tulee tarhassa ollessa jonkin verran. Jatkamme toivottavasti vuonna 2014 yhtä hyvällä linjalla Pässimiehen kanssa!

  

  

 

PIIKA

Piikan vuoteen mahtui kaikenlaista. Ehkä suurimpana saavutuksena se, että yhteistyö alkoi vihdoin toimia ja elokuussa suoritimme BH:n. Piika on lunastanut harrastuskoirapaikkansa ja sen kanssa on kivaa ja mielenkiintoista tehdä, kun päivät eivät ole tylsiä vaan aina sattuu ja tapahtuu. Agiliidossa korkattiin kisaura toukokuussa ja 19 agistarttia mahdutettiin puoleen vuoteen. Noustiin kakkosiinkin, mutta sitten kiltti koira radalla hävisi ja vauhdin hurma vei koiran. Ohjaaja ei vaan pysynyt perässä. Toisaalta tuossa vaiheessa agility jäi toiseksi lajiksi, kun vietettiin lähes koko kesä Piikan kanssa jälkimetsässä ja tottiskentällä. Jälkikoepaikka kariutui Piikankin osalta sitten (onneksi) ensilumeen. Birgitan kanssa Piika tokoili jonkin verran ja syksyn aikana kävivät kahdessa kokeessa hakien TK1:n. Luonnetestissä Piika todettiin laukauskokemattomaksi 174 pisteellä, ja hyvin omannäköisesti omia mörköjään keksien se käveli lte:nsä läpi. Näyttelyitä mahtui tähänkin vuoteen 8 kpl, saatiin viimeinen SERT (ja bileet!), eka CACIB sekä FI MVA.

 

2014 tulee olemaan jännitystä täynnä. Piikalle on keväälle suunnitelmissa pentue Vuohitallille Lakun (Pikkupaimenen Man in Black) kanssa. Juoksuja nyt odotellaan ja sen mukaan sitten harrastetaan. Agilitya ja jäljestystä olisi tarkoitus edelleen päälajeina jatkaa ja jäljen osalta kokeisiinkin vihdoin päästä mahdollisuuksien mukaan.

  

  

 

KILJU

Kiljun vuotta 2013 pääsääntöisesti leimasivat anturavammat. Se oli välillä kuukausiakin tekemättä mitään, kun anturoiden isojen halkeamisten paikkaantumista odoteltiin. Kiljun tarkoitus oli ehtiä koekuntoon syksyksi, mutta Jannen työkiireet, Kiljun anturat sekä eritoten Kiljun jäljestyksen tila lopulta siirsivät tavoitetta ensi vuoteen. BH:n Kilju suoritti elokuussa, kun Janne halusi näyttää, miten mali seuraa. 😉 Lokakuussa jännättiin Kiljun juoksuja ja ne asettuivat lopulta juuri kuukautta ennen luonnetestejä. Niinpä Kiljukin testattiin ja meidän arjen rauhallisin koira testattiin erittäin vilkkaaksi 154 pisteellä ja laukausvarmuudella.

 

Vuonna 2014 tulee olemaan muutoksia täynnä Kiljullekin. Espoossa se saa elää erillään laumassa kerrostaloelämää. Saas nähdä, miten se siihen sopeutuu ja miten koirien suhteet muuttuvat laumassa sen johdosta. Tähän asti Kilju on kuitenkin selkeästi ollut se nuorin, vaikkakin varmin koira muiden keskuudessa. Harrastusrintamalla Kiljulle voisi kyllä asettaa ihan suoran tulostavoitteen ainoana koiristamme ensi vuodelle, IP1.

  

  

 

Jännitystä kerrakseen siis luvassa ensi vuonna! 🙂

Vuoden viimeiset, VAU:n kisat

Vielä kerta kiellon päälle. Vuoden viimeiset, ihan oikeasti viimeiset, agikisat kisattiin tänään Piikan kanssa Lahdessa Johanna Nybergin tuomaroimilla radoilla. Kuten aina, Johannan radat olivat erittäin kivat ja sujuvat. Kunpa vain omissa hanskoissa olisi ollut Piikan sijasta Ipi.

 

Maksit aloittivat ja kyllähän se reippaasti vaikutti, ettei nähnyt edeltävien suorituksia tai pienempiä säkäluokkia. Rataantutustumisissakin tuntui aika loppuvan kesken. Pieni paniikin tuntu ehkä leimasi omaa kisaamista. Ekalla radalla myös oletin, ettei Piika varmastikaan irtoa, kun vieras halli jne. Väärä luulo. Se hävisi edelläni radalle kuin pieru Saharaan.

 

Yksittäisiä ratoja on turha alkaa yksityiskohtaisesti analysoimaan. Kaikkien ratojen virheet voi koostaa yhteen

– en nillittänyt kontakteista, SUPERhuonot!

– vauhtia liikaa -> hallinta petti, koiralla kyllä oli kivaakin

– takaaleikkaukset – ai niin mitkä? Ne Piikan bravuurit, ei tietoakaan!

– oma myöhässä ollut ohjaus

 

plussaa alusta loppuun suoritetuista kepeistä kertaa kolme.

 

Ja ne radat videolla:

 

Unohtakaamme nämä. Muistutuksena vain, että seuraavaksi pitää treenatakin!

Tapaninpäivä-agilityt

Joulu tuli oli ja meni ja taas alkoi arkinen aherrus. Pari päivää sentään huilittiin, käytiin Kainuussa ja lenkkeiltiin lumisessa metsässä ja seuraavana päivänä sitten pääkallokeleillä vesisateen liukastamilla teillä. Todettiin samalla, että hyvin näkyi taas koirien luonne-erot, kun ne joutuivat sulia tai melkein jäätyneitä ojia ylittämään. Aluksi ei kellään ollut ongelmia, sitten yhteen ojaan jokainen taisi humpsahtaa vuorollaan. Tuon jälkeen Kilju ja Ipi hyppivät reilusti ojien yli yrittämättäkään ylittää niitä muuten. Piika puolestaan käveli edelleen lumisiltoja pitkin tuosta vaan. Pessille kuitenkin alkoi tehdä todella tiukkaa ojien ylitys ja lopulta se ei tullut enää houkutellenkaan. Niinpä se piti ottaa hihnaan ja vetää jäätyneen ojan yli, että voitiin jatkaa matkaa. Piikaa ei tuntunut myöskään haittaavan järven jäälle kertynyt vesikerros vaan se käveleskeli siellä heti kun silmä vältti.

 

Joululahjaakin piti pikakokeilla, vaikka meninkin jo lahjojen aukaisun aikana rikkomaan toisen lampuista. Mutta nyt on jo yhdelläkin lampulla ihan kiva kotistudio. Entä sitten kun saa sen toisenkin lampun?!?

  

Kiva oli saada myös malli, joka pysyi paikallaan eikä valittanut. 😉

 

Tapanin illaksi sitten ajeltiin kotia ja Ipin ja Piikan kanssa jatkoin samantien matkaa agilitytreeneihin. Tällainen rata tällä kertaa ja tehtiin kahdessa pätkässä, ensin 1-11 ja sitten 12-20.

 

Ipin kanssa oli sinänsä ihan simppeliä. Se kuunteli todella hyvin ja tuli hyvin ohjaukseen. Sen sijaan se ei irronnut normaaliin tyyliinsä, eli esteiden hakeminen jäi vähän puolitiehen. Toisaalta varmaan ohjauksessani luotin siihen, että se irtoaisi ja sitten se kostautui. Mutta suunnilleen näin mentiin: 2-3 pyöristäminen, 3-4 päällejuoksu, 4-5 takaakierto, 8-9 takaakierto-persjättö, 10-11 niisto. 12:lle yritin hakea vauhtia toisesta putkesta, mutta Ipipä oli sitä mieltä, että kepeille mennään, joten kävi epävarmaksi ja siksi haettiin vauhtia sitten vain 12-putkesta. Pussiin Ipi ei meinannut irrota, kun leijeröin sen, mutta kun vahvistettiin niin Ipi teki sitten mm. lentokeinun. 16-17 välille toimivin olisi varmasti ollut persjättöpakkovalssi, mutta käänsin lopulta Ipin pelkällä pakkovalssilla.

 

Piikan kanssa sitten taas. Se eteni kuin ohjus ja itse tulin koko ajan perässä, tarvinneeko sanoakaan, että auttamattomasti myöhässä! Kuinkahan monta kertaa me kokeiltiinkaan aloitus, aina vain uusiksi ja aina vain olin myöhässä. Lopulta jätin kolmoselle linjaamisen kokonaan pois, merkkasin vain ponnistuspaikan ja lähdin etenemään itse. Ja kas, lopulta päästiin melkein samalle aaltopituudelle. Takaakierrot olivat Piikalle aika vaikeita, ja vaikka rimat olivat matalalla, niissä se pudotti, kun hätäilin itse ja jätin sen selän taakse. Kontaktit sen sijaan olivat ihan hyvät. Kepit myös. Pikkuinen sähköjänis Piika on, ja olenkin eri tyytyväinen, että päästään alkutalven ajaksi Vitikaisen Tiian oppiin siihen asti, kun juoksut alkavat.

Piparinmakuista Joulua!

Joulutunnelman luomiseksi mekin otimme osaa fb:ssä kiertäneeseen piparihaasteeseen. Piparin pitoskabasta vaan tuli piparin syöntiskaba. Porokoira voitti. (Allergisille ei tarjoiltu ja Kilju Koo puri piparin rikki, joten hävikin ja koirien mahan säästämiseksi sitä ei otettu skabaan mukaan.)

    

Vihdoinkin on myös aikaa vähän rauhoittua. Unohtaa työkiireet ja väikkärin teko muutamaksi päiväksi. Tahdomme toivottaa kaikille ystäville, treenikavereille, koirakamuille ja blogimme lukijoille

Maailman Kaunein Pässimies

Maailman Kaunein Pessi

    

 

Ja Maailman Kauneimmat Koirani, joista toinen on kyllä varsin karvaton. 🙂

 

 

 

Sohvakoiria

Kun makaa kuumeessa kotona, on hyvää aikaa seurata, mitä koirat tekevätkään päivisin. Pessi ja Ipi vaihtelivat vain nukkumispaikkaansa matolta sohvalle ja sohvan alle. Kilju pysyi nakutettuna pesässään pää tyynyssä. Piika raplasi portteja, leikki pallolla, nukkui perse tyynyllä, raplasi vähän enemmän portteja, leikki pallolla jne. Onneksi Birgitta lenkitti sitä muutamana päivänä, niin ylimääräiset energiat tuli kyllä purettua ulkonakin.

 

Kun on itse oikein huonossa kunnossa ja koirat ovat käyneet päivän aikana vain pikakusella muutaman kerran pihalla, ne alkavat kerääntymään jo sohvalle, mutta sisarhentoisina vaiko haaskalintuina? Huolestuttavinta kuvassa on, että Ipi omasta mielestään sopii nyt samalle sohvalle Piikan kanssa.

 

Murmeli, hamsteri ja merinorsu samassa paketissa ui myös sohvalle viikonlopun aikana.

 

 

Silmäpeilauksessa

Piika kävi tänään Päivi Kallioniemellä silmäpeilauksessa. Ensin tehtiin gonioskopiatutkimus ja hyvät kammiokulmat kuulema olivat. Puudutustippojen vaikuttamisen aikana käytettiin Piika puntarilla ja 15,75 taisi puntari näyttää. Vaikka Piika on nyt aikalailla karvaton, tuskin sen turkki kahta kiloa painaa. Niinpä ruoanmäärää on Piikallakin syytä nostaa. Varmaan hormonimuutokset taas jyllää plus kylmät säät ja tarhaaminen päivisin. Sisällä se on ollut yli viiden asteen pakkasilla, mutta silloinkin on keskittynyt tuhoamaan mm. toppahousujeni olkaimet, joten tekemistä on riittänyt…

 

Silmäpeilauksessa Piikalla todettiin edelleen ylimääräisiä ripsiä eli distichiasis. Samalla nuo ylimääräiset ripset poistettiin pyynnöstäni, vaikka ne eivät nyt olekaan vaivanneet muuten kuin silmistä on vuotanut hieman vettä. Lisäksi Piikan silmien sarveiskalvossa on pientä samentumaa. Edellisen kerran peilauksessa tuo samentuma oli kolme pistettä, nyt se näkyi sarveiskalvon alueella tietystä kulmasta tietyllä valolla katsottuna. Joko se on tuota keratitis punctataa tai sitten ei. Harvinaista, mutta kuulema sitä bortsuillakin esiintyy. Kaikki siitä eivät ilmeisesti vain puhu. 😉 Jalostuskäyttöön tuon ei pitäisi kuitenkaan vaikuttaa. Ja Piikalla silmät eivät tosiaan ole oireilleet. Kesällä sillä oli silmätulehdus, joka meni ohi kun otin ylimääräisen ripsen pois silmää ärsyttämästä. Voihan se olla, että tuonkin samentuman laatu joskus selviää, jos se päättää alkaa vihottelemaan.

 

Itse luotin oman terveydentilani määrittämisessä kuumemittariin ja selkeä 38 asteen kuume sallii vihdoin sairaspäivän pidon ja lepäämisen. Pessi onneksi on tyytyväinen kainalokoirana, Ipikin siinä viihtyi jo eilen illalla ja Birgitta lenkitti Piikan, vai pitäisikö sanoa että Vinka sen kuulema on juoksuttanut rättipoikkiväsyneeksi. 🙂

Vitikaisen Tiian opissa

Etukäteisjoululahjana itselleni ostin kertakokeiluna paikan Vitikaisen Tiian valmennukseen. Tuumasin, että kokeillaan nyt sitten Piikan kanssa ulkopuolisia valmentajia. Ipin kanssa ei koskaan onnistuttaisi kuitenkaan, koska se koira tekee vain sen, mitä pyydän, joten ei päästä puusta pitkälle tai ekalta esteeltä mihinkään. Piika taas kompensoi puutteitani niin hyvin, että sen kanssa voisi jotain iloa tuottaa uudet valvovat silmät.

 

Eilen sitten pikavauhtia töistä kotiin, tulet uuniin, lämmittelylenkille Pessin ja Piikan kanssa ja pikapikaa Haukkuvaaraan. Positiivisesti yllätti Jyväskylään tullut uusi koirahalli, jossa nyt pääsin ensimmäistä kertaa käymään. Hieman enemmän totuttelua minulle vaati tekonurmi joustopohjalla, sillä siinä missä Piika on tätä nykyä Jattilassa tehnyt todella isoja kaarroksia ja valunut pitkälle, Haukkuvaarassa se käytännössä nuoli esteitä. Ensimmäinen treenikerta menikin sitten Piikan uuden (siis sen ihanan vanhan Piikan!) tyylin totutteluun, alustaan totutteluun ja ohjauksen oikea-aikaisuuden löytämiseen. Taaplattiin takkuillen este pari kerrallaan loppuun. Ohjausteknisesti ei ollut kaunista katsottavaa, ja Piika kyllä valui välillä omista ohjauksistani johtuen, mutta pitkästä pitkästä pitkästä aikaa tuntui, että olemme edes samalla kentällä! 🙂

 

 

Toisella kierroksella kerrattiin Piikalle aluksi takaakiertojen teoriaa ja siitäpä tulikin hyvä kotiläksy. Muutamalla lelutoistolla Piika oppi ja muisteli kiertojen alkeita ja sitten otettiin koko rata uusiksi. Tai siis yritettiin ottaa. Päästiin keinulle asti suuremmitta pulmitta, mutta nyt Piika ei kestänyt enää mun irtoamista keinulla, joten piti palkata se sinne muutaman kerran. 20-21 oli tällä kertaa vaikein, koska niiden väliin piti tehdä ennakoiva valssi, joka tietysti venyi ja Piika korjasi kiltisti. Tiia sanoikin, etten itse olisi ohjausteknisesti ansainnut, että koira onnistuu. Niinpä kokeiltiin uudestaan ja nyt näin itsekin eron koiran hypyissä ja tekniikassa. Olipa kiva onnistua! 🙂

 

Plussan puolelle jäätiin koulutuksessa, Piikalla on hyvä hyppytekniiikka, se on taloudellinen ja tiivis. Tiia vertasi sitä medikoirien kääntyvyyteen radalla. Lisäksi Piika hakee hyvin esteitä käskyillä ja on nopea oppimaan. Miinusta tuli liian kiinni ohjaajassa olosta, liiasta tiiviydestä, sillä enemmän Piika saisi irrota minusta. Ohjaustekniset puutteet taas takaakierroissa ja päällejuoksussa joutuvat nyt treenilistalle, ne on hyvä saada itsenäisimmiksi niin itse saan etumatkaa ohjaukseen.

Joulukorttipaja

Joulukorttipajalla on innokas virallinen valvoja. Se on niin tarkkaa puuhaa, että pitää kieli keskellä suuta tehdä töitä. Mutta tulostakin syntyy. 😉

   

 

(Saattoi se ehkä olla uloskin vailla, mutta nuhainen kortti-intoilija päätti pitää lepopäivän.)

Jes, mitkä kontaktit! :)

Eilen oli Piikan agitreenit ja treenatiin putki-kontaktierottelua. Ensiksi mentiin jokainen kontaktieste vuorollaan läpi, merkitty piirrokseen punaisin numeroin. Ilman vauhtia ja vauhdin kera, takaakiertojenkin kautta. A:lla mentiin myös lopuksi A-B eli hypyn kautta putkeen siitä hypylle uudestaan ja siitä A:lle. Toisella kierroksella mentiin vihrein numeroin muodostettu ”rata”. 4-hyppy piti alunperin tehdä takaakiertona, mutta helpottiin, että mentiin suoraan hypyn kautta.

Piika ❤ Se teki kaiken täydellisen oikein, mitä nyt putkeen se ei halunnut mennä, koska siis A (ja sen takana ruokakuppi.) Puomilla oli aika kevyen näköinen ylösmeno, josta ei varmuutta, osuuko kontaktille vaiko ei. Siihen pitää kiinnittää huomiota. Muttei haitannut, miltä puolen puomia itse juoksin. Oma liike ja käden suunta ylöspäin kertoi, että mennään kontakteille, ei putkeen.

 

Sitten taas radalla huikeat onnistumiset. Piika ei erehtynyt kertaakaan. Ekalla kerralla haki puomin ylösmenoa kauempaa, kun ei nähnyt putken takaa sitä, muttei erehtynyt siltikään putkeen vaan kaarratti puomille. Huikeaa, joku työ sentään kantaa hetelmää! 🙂 (Ja hyvin pysähtyi kontakteille alastuloille itsenäisesti!)