Tänään vuorossa oli parin viikon takaisen kurssin toinen osa. Potentiaalinen Irtoava Koira vaihtui pakon sanelemana Kilttiin Koiraan, kun ensin mainittu lähti jo tänään hitaiden hämäläisten iloksi (rasitteeksi). Neljän viikon juoksutauko oli tehnyt selvästi hyvää ja poissa oli se kaikki kiihkeys, joka haittasi agiliitämistä ennen juoksuja. Ihana Kiltti Koira oli Birgitan toimesta lenkitetty ja kylläpä se olikin kuulolla radalla. Jos Piika olisi mun eka agikoira, en ikinä oppisi noita ohjaustekniikoita oikein. Se pelastaa, jos sanon, että hyppää, vaikka ohjaisin miten huonosti tahansa.
Tällä kertaa treenattiin vippausta (4-5), linjamerkkausta (5-6), sylivekkiä (7-8), japanilaista (12-13), johon teimme myös pakkovalssi-jaakotuksen toisena vaihtoehtona. Lisäksi oli erillisenä ennakoiva valssi – sylikäännös sekä pyöritys.
Aluksi Piika oli vähän kuutamolla, että ai agility – mitä se on? Moikkaili ihmisiä kesken radan. Vippausta ei juuri tarvinnut opettaa. Piika osasi sen itsestään, kun itse onnistuin tekemään sen oikein. Piika seurasi todella tarkasti mun katsetta ja teki kauniisti pyörähdyksen esteen takana. Sokkari sen jälkeen onnistui hyvin ja kontaktit menivät nätisti. Linjamerkkaus piti tehdä suunnilleen nro 6:n kohdalle näyttämällä koiralle ponnistuspaikka koskettamalla itseä pohkeeseen. Eroaa siinä vekityksestä, että tämä tehdään ennen koiraa ja alta lähdetään pois siinä, missä vekitys tehdään koiran kanssa yhtä aikaa. En varmaan kertaakaan onnistunut itse tekniikassa, mutta Piika se vaan teki varmasti, mitä piti. Sylivekki tuli ennen kasia. Siinä koira vipattiin esteen yli oikealla kädellä ja heti jatkettiin matkaa eteenpäin. Tämä sentään vaati pari toistoa ja Piika teki kuulema nätisti.
Kepeille tehtiin niisto toisen kepin takaa. Menokulmaa ei saa itse peittää ja pitäisi muistaa, että keppien alusta 1-3 väli ja keppien lopusta sama väli on rauhoitettua aluetta. Niihin ei saa tehdä muutoksia omassa liikkeessä radikaalisti, keppien keskivälillä se on sallittua. Täsäs vaiheessa vaihdettiin keppien toiselle puolelle ja otettiin kepeiltä uusi treeni putkelle nro 15 asti. Kokeiltiin keppien jälkeiselle hypylle ensin japanilaista eli käsien puolenvaihtoa hyppyä ennen ja sitten pakkovalssijaakotusta hypylle. Kouluttaja kysyi, miten meni mun mielestä. Totesin olevani myöhässä ja kouluttaja myönsi siihen, ettei olisi uskonut että Piika menisi mun huonolla ohjauksella hypyn yli, mutta sinne hyppäsi ja teki sen vielä kauniisti. Tuo koira antaa niin paljon anteeksi.
Lopuksi vielä treenattiin pyöritystä parilla hypyllä ja aina nostin kättäni ylös, kun sen pitäisi pysyä alhaalla. Ja kompuroin esteeseenkin sen vuoksi. Lisäksi kokeiltiin ennakoivaa valssia ja sylikäännöstä ja pieni ajatuksenmuru ehkä jäi siitäkin päähän. Oma sijoittuminen esteisiin kannattaisi aina suhteuttaa koiran sivuttaisetäisyyteen, eli siihen, miten kaukana ohjaajasta koira haluaa olla sivuttaisetäisyydellä. Piikallakin se oli lopulta yllättävän kaukana ja sitä voisi saadakin kauemmaksi vielä, vaikka kuvittelin, että se olisi melkein kiinni mussa.
Siihen nähden, että astuin ties montako kertaa Piikan jaloille, kaadoin siivekkeen sen päälle ja ohjasin ihan hiton huonosti, Piika vain teki tunnollisesti. Se on pieni kiltti kone. Ja niin erilainen kuin Ipi. Siitä tämä kurssi oli kyllä hyvä, että taas sain huomata koirien erot kantapään kautta. Vaikka Ipikin on tunnollinen, siltä puuttuu sellainen ihmisen mieli agilityssa. Piikan korjaaminen ei näytä korjaamiselta kuten Ipin tekeminen, kun se pelastaa mun jälkiä. Ehkä voisin Piikan kanssa käydäkin näitä agikursseja. Jos oppisin kuitenkin jostain jotakin sen kanssa?
Pipipäät 