Puoli vuotta sitten olin sitä mieltä, etten ikinä missään nimessä tai tilanteessa ole valmis kouluttamaan muita agilityn saralla. Sitten pienten sattumusten kautta huomasin lupautuvani kouluttajaksi siitäkin huolimatta, että sosiaaliset taitoni ovat olemattomat. Voi koulutettava-parkoja, ajatteli varmaan moni itseni lisäksi.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin saanut enemmän irti agilitysta kuin aiemman neljän vuoden aikana yhteensä. Agility on noussut ykkösharrastusten joukkoon. Suurimmat onnistumisen tunteet olen saanut ryhmäläisteni etenemisestä ja onnistumisesta. Vaikka itse olen voinut tarjota vain pieniä neuvoja, ja sen työn ovat tehneet ryhmäläiset itse – ja ahkerasti ovat tehneetkin, on ollut huikeaa seurata koirakoiden matkaa ja ohjaajien intoa tehdä ja oppia uutta. Ilmeisesti ryhmäläisten mielestä olen tehnyt jotain oikein, sillä eilen viimeisen kerran päätteeksi sain tämän.
KIITOS Teille Marjo, Tuire, Annika, Tanja, Kirsi ja Päivi! Te niitä Tähti-oppilaita olette!! 🙂 (Paperipussi sisältää jälkikeppejä koko syksyn tarpeiksi ja jälkiliina vaikuttaa aivan huipulta!)
Pipipäät 