Niin viisivuotias kummipoikani oli käskyttänyt nuorempaa pikkuveljeään. Pessi-koira oli haukkunut keittiönpöydän alla, koska kuulema Pessi asuu häkissä. Lisäksi se oli osannut tehdä kouluttajalleen Kurren, eli istua takajaloillaan etujalat ilmassa. Välillä leikissä oli myös esiintynyt Janne.
Pienet koirankouluttajat kävivät meillä yökylässä ja toivat mukanaan muutaman kissan hoitoon. Pessi nimikoitui heti kummipoikani parhaaksi kaveriksi. Yleensä parhaan kaverin viittaa kantaa Huugo-kissa, joka tosin taisi vain huokaista helpotuksesta, kun yhden illan pienet rapsuttelevat kädet olivat kiinni koirissa. Seuraavana aamuna nuorempi veli omi Piikan parhaaksi kaverikseen. Itkultakaan ei vältytty, kun Piika hyppäsi pojan naamaan. Kummasti pojat silti aina unohtavat Piikan terävyyden ja sen ilkeät tavat, ja taas oltiin kavereita. Kummipoikakin yltyi kehumaan Piikaa hyväksi koiraksi. Lasten kanssa saisi olla kyllä maltillisempi, mutta hyviä treenikertoja nämä tapaamiset on. Kerta kerralta menee kuitenkin paremmin. Pitää vain itse hyväksyä, että Pessin ja Ipin kanssa lapset voivat olla melkoisen vapaasti – Pessi varsinkin kestää järjettömän paljon enemmän lapsilta kuin aikuisilta, mutta Piikan kanssa pitää olla silmät selässäkin. Kiljua ei tälläkään kertaa päästetty lasten kanssa tekemisiin, koska edelleenkään ei ole ko. koiralta löytynyt ymmärrystä sille, että kielen lisäksi suussa on myös hampaat.
Pipipäät 