Päivittäiset arkistot: 12.7.2013

Kun Janne jäljen teki…

Janne lupasi eilen omatoimisesti tehdä Piikalle jäljen käydessään pellolla Kiljun ja Ipin kanssa jälkeilemässä. Ne jäljet olivat menneet kaiten ihan ok koirien tasoon nähden. Piikan jäljestä tiesin vain,  mistä suunnilleen lähtee kolmen merkin avulla, 600 askelta ja 6 keppiä ja loppupalkka olisi metsään piilotettu. Kaksi tuntia jälki sai vanheta ja sitten lähdettiin Piikan kanssa selvittämään sitä. Ja melkoiseksi salapoliisityöksi se sitten menikin.

janakartta

Janne oli merkannut jäljen tosiaan KOLMELLA (huonosti näkyvällä) krepillä, kun itse yleensä merkkaan vaan lähetyspaikan ja janan pään, josta jälki menee. No, Janne oli merkannut metsään menopaikan, lähetyspaikan sekä janan alun (eikä vastannut puhelimeen, kun yritin selvittää vielä merkkien ideaa). Lähetin Piikan siis siitä, mistä Janne oli vienyt merkin metsään ja ihmettelin, että tekipä hiton hyvän janan tuo koira. Paitsi, että se oli sen jälkeen ihan sekaisin. Yritti lähteä siitä jatkamaan vaan suoraan eteenpäin ja ajattelin, ettei se Janne nyt sentään tuollaista jälkeä ole tehnyt ja kielsin menemästä. Piika pyörii ja pyörii, ettei täällä kyllä mitään jälkeä ole ja minä en usko, olisi kyllä pitänyt uskoa. No, aikamme siinä pyörittyämme, lähetin Piikaa vaan siihen suuntaan, josta arvelin jäljen löytyvän. Ja sieltä löytyikin vielä yksi (se kolmas) kreppi ja mä olin jo itse ihan sekaisin. Enkä taaskaan uskonut, kun Piika yritti lähteä kaartamaan heti oikealle. Taas kielsin menemästä ja komensin etsimään oikeaa jälkeä. Tyhmä minä. Tässä vaiheessa Piika nosti ilmavainua vasemmalta puolelta ja taas kielsin. Piika olikin sitten sitä mieltä, että etsi sitten yksinäs jälki, kun kerran tiedät, missä se menee ja alkoi syömään mustikoita.

 

Kun ei löytynyt jälkeä, sain lopulta Jannenkin kiinni ja vähän osviittaa siitä, miten se jälki olisi mennyt janoineen päivineen. Ohje oli kuitenkin, että siitä suoraan sinne metsään. No, yritettiin nostaa siltä suunnalta jälkeä ja ei, ei Piika vaan nostanut sitä. Siinä vaiheessa ajattelin, että nyt oon pilannut ton koiran. Ja päästin sen vapaaksi kaikista jälkivehkeistä ja vaan käveltiin metsässä. Birgitta soitti siihen parahiksi ja saatiin kunnon huili koko jäljestä. Birgitta oli sitä mieltä, että noita sattuu, tuu metsästä pois ja huomenna uus yritys. No, lähdettiin autoa kohti ja eikö Piika nosta sieltä vasemmalta puolelta (takajäljeltä) namipurkin, jossa oli jotain kuukauden takaista ruokamössöä. (Ilmeni, että eräs J:llä alkava oli siellä esineruutua silloin tehnyt ja ilmeisesti unohtanut purkin metsään…)

 

Juttelin puhelimessa ja vietiin purkki autolle. Ja sitten vielä ajattelin, että nyt Piika alkaa taas olla ihan skarpin näköinen, että käydään vielä kokeilemassa. Ja juttelen puhelimessa, Piika on vapaana ja lähdettiin uudestaan. Mentiin metsään punaisen merkin kohdalta ja taas Piika lähtee siitä suoraan (piirroksen keltaista viivaa pitkin) etenemään takaisin maantietä kohden. Annoin sen mennä ja seurailin perässä ja sitten totesinkin sen olevan taas selvästi jäljellä. Kohta nousikin keppi ja hienosti Piika palautti sen. Juttelin edelleen puhelimessa ja tarvoin Piikan perässä. Aluksi sillä oli vähän epävarmaa menoa, mutta vauhti kasvoi koko ajan ja keppejä nousi tasaista vauhtia. Hienoa kulmatyöskentelyä, vaputunutta jäljestystä ja tarkkaa nenätyöskentelyä. Kepit nousivat aina puolen metrin sisällä siitä, mistä Piika jälkeä ajoi. Neljännen kepin jälkeen näin Piikasta metsässä enää vilkkuvan hännän pään, mutta nyt ilman hihnaa, se palautti kepit paljon paremmin ilman ajatustakaan jäljen jatkamisesta. Onko sille siis parempi aina välillä ajaa tällaisia ilman liinaa-jälkiä? Vitos ja kutoskepit nousivat vieläpä suopursusta, sen kanssa ei tosiaan ole mitään ongelmia.

 

Lopeteltiin Birgitan kanssa puhelu siihen, että päästiin loppupalkalle. Meillä oli kuusi keppiä ja purkki löytyi ja Piika oli ihana oma itsensä. Oli kyllä huippufiilis vaikean alun jälkeen. Jäljestyksen Piika kyllä hanskaa, kunhan saadaan vaan se jana toimimaan! 🙂

 

Tässä vielä kuvia viikonlopulta bortsusakista. Piikalla ei oikein iskostu päähän, ettei sitä päätä tarvitse työntää verkkojen toiselle puolelle siitäkään huolimatta, että vuohet ja Esko on erittäin mielenkiintoinen viihdyke: