Kennelyskä päivä 3.

Edelleen kolme koiraa yskii. Ipin yskä on mennyt selvästi pahemmaksi. Se yökkii nyt yskäkohtausten aikana lattialle limaklönttejä. Tosi kiva niitä siivoilla. Toisaalta hyvä, että lima irtoaa. Kokeillaan nyt antaa Ipille yskänlääkettä, joka tekisi rään yskimisestä helpompaa. Toivottavasti toimisi. Piikalla yskä on alkanut jo helpottaa ja Kilju yskähtelee silloin tällöin. Kaikille maistuu edelleen ruoka. Pessi porskuttaa ainoana terveiden kirjoissa ja ilmeisesti sen mielestä on äärettömän siistiä, kun ollaan kotona kaiket illat ja vaan nukutaan. Vaikkakaan Pessi ei pidä sitten untensa häiritsijöistä. Ipi nukkuu sen minkä yskinnältään kykenee.

 

 

 

Unohtunut ihan mainita, että Piika oli tuossa joku viikko sitten Birgitalla. Olivat silloin käyneet vuohia katsomassa tarhan sisäpuolelta. Ulkopuolellahan Piika voisi varmaan istuskella iäisyyden ja tuijotella pukkeja. Tarhan sisällä vuohenpaska oli ollut pop, mutta samanaikaisesti oli kyllä silmätkin liikkuneet vuohien mukana. Vähän Piika kai oli yrittänyt lähteä kiertämään vuohia, mutta talvikeleillä vähän turhan riskialtista kokemattomalla koiralla, vaikka mukana olikin ollut Veki ja Nita.

 

Piikalla on ollut omat sisustusideansa myös meidän eteisen seinän suhteen. Ja pään allensakin se on tarvinnut pehmikettä. Noista neljästä Piika on se, joka ei kykene nukkumaan päiviä. Koko ajan jotain on tekeillä, vähintäänkin suunnitteilla. Luita se suurimmaksi osaksi kaluaa, kun ei muuta kiusaa keksi.

 

Ja pään allekin se on tarvinnut pehmikettä.

 

 

Yskitään vielä vähän lisää

Kilju liittyi tänään yskijöihin. Ipillä tuo yskä on selkeästi pahin ja se yskii vihreitä limaklönttejä. Suurimman osan tosin ryystää takaisin. Piika on yskähdellyt vielä vähän ja Kilju jokusen kerran. Ollaan otettu rennosti tämä päivä nukkuen ja vain tarpeilla ulkona käyden, kun jäin itsekin kotiin sairastamaan tämän päivän. Harvinaisen tylsää kaikin puolin.  Ja hitsi vie, kun Piikankin olin ilmoittanut viikonlopulle viettikoulutukseen ja nyt ei päästäkään sinne. No ehkä sieltä oppii ilman koiraakin, näin ainakin uskon. 🙂

 

Piika on kyllä meidän perheen koirista se Pelle Hermanni, jonka tempaukset aina jaksaa naurattaa. Viikonloppuna se keksi kisata Kiljun kanssa yhdestä pieneksi kalutusta naudan luusta. Aluksi Piika ujuttautui Kiljun lähettyville, siitä kätevästi kääntyi sitten selälleen Kiljun eteen maaten lopulta ikäänkuin Kiljun sylissä jalat kattoa kohti. Kilju sitten söi sitä luutaan siinä Piikan mahan päällä. Näin typsyt olivat jonkin aikaa, kunnes Piika vissiin totesi, ettei tule saamaan luuta näin. Niinpä se nousi ja haki itselleen ison putkiluun ja meni pudottamaan sen Kiljun selän päälle. Kilju hämääntyi tästä niin, että laski pienen luun suustaan ja alkoi tutkimaan isoa putkiluuta. Piika syöksyi samantien nappaamaan pienen luun suuhunsa ja kieroilullaan saikin sen.

 

Sunnuntaina puolestaan laitoin pyykkikoneen pyörimään Piika apurinani. Sivusta täytettävästä koneesta tulikin mielenkiintoinen, kun se alkoi ottaa vettä ja pestä pyykkejä. Piika työnsi oikein nenänsä kiinni luukkuun ja sitten pää lähti pyörimään rummun mukana. Lopulta Piika makasi pesukoneen edessä ja katseli pyykkien pyörimistä koneessa. 🙂

Ei kai se vaan yski?!?!???

No yskiihän se. Siis voi PERKELE! Jotkut juoksut nyt on pieni paha tämän rinnalla, mutta nyt on kaikki koirat karanteenissa. Helvetti että ärsyttää. Ei ois pitänyt käydä treeneissä varmaan pariin viikkoon eikä kisoissakaan, niin oiskohan sitten säästytty? Vituttaa ihan suunnattomasti. Olis ollut kaikkea kivaa suunnitteilla ja nyt ei päästä mihinkään. Ihan perseestä. Niin meidän tuuria. 😦

 

Mutta siis, Ipi aloitti köhimään tänä aamuna. Nyt sen yskä on muuttunut hakkaavammaksi ja nenä vuotaa kirkasta vuotoa. Piika nousee välillä köhimään, kun makoilee selällään tai rasittaa itseään. Pessi ja Kilju vielä oireettomia. Tuskin kauaa, kun Ipi käy yskimässä päin Pessin näköä. No, sairastuu ne kuitenkin niin parempi, että kaikki sairastais nyt kerralla. Sais tän nopeammin ohi. Pessillä tosin on kennelyskä ollut joitakin vuosia sitten, joten saas nähdä, saako se tätä nyt sitten. Ilmeisesti joillakin jo aiemmin sairastaneilla koirilla ei ole tautia nyt ilmennyt. Mutta nyt kaikki ottaa lokoisasti ja ei tehdä yhtään mitään. Parahiksi itselläkin vissiin lämpö nousee, että sairastetaan sitten koko porukka. Voi perse.

Kuvia Saviolta

Treenattu on. Lenkkeilty on. Nukuttu ei olla. Normi viikonloppu siis. Tänään paistoi aurinko, joten kuvia Saviolta vaihteen vuoksi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisasi taas yllin kyllin. Siitä piti huolen tyypit, joilla vissiin oli kevättä rinnassa tai jotain, kun Vekikin intoutui revittelemään Nitan, Piikan ja Kiljun kanssa. Täällä kaikki kuvat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pipipääpohdintaa vol. 354

tai vähintään sinne suuntaan ellei enemmänkin… Ei siis olla saatu niin mitään aikaiseksi, mutta pohdittu noita eläimiä taas senkin edestä. Siinä mielessä viikonlopun treenit olivat jälleen hyvin mieltä avartavia.

 

Kiljuhan on nyt joulusta lähtien viikottain treenannut puruhommia Veskun kanssa. Joka viikko koira tuntuu menneen eteenpäin ja vähitellen sen luonnekin kaikkine hienouksineen alkaa hahmottumaan. Kilju on jotenkin todella jännä eläin. Se ei juurikaan ilmennä tunnetilojaan kaiken kansan nähtäville tai tee numeroa itsestään. (omistajaansa tullut? 😉 Silti sen tekeminen noissa puruhommissa on aina täysillä ja kovaa. Kilju on varma itsestään, häntä pystyssä se haastaa Veskua ja varmaan odottaa viikottain puolituntistaan. Sen verran sen silmät palavat kuitenkin, kun PahaSilakan pihaan päästään. Silti Kilju pitää pistää ihan kunnolla töihin, koska jos se ei jotain saa, niin so what, aina voi yrittää vähemmänkin – tai kovemmin, riippuen päivästä. Toki oman haasteensa koiralle asettaa myös hihnan toinen pää, joka vasta itsekin harjoittelee näitä hommia ja yrittää ymmärtää, mitä pitäisi tehdä, jottei tekeminen näyttäisi ihan kaaokselta.

 

Mutta kyllä Kiljun luonnetta on pitänyt paljon arvioida. Se on itsevarma, selvästi tasapainossa itsensä ja maailman kanssa. Se on saalisviettinen. Se on koira, joka pyrkii aina korjailematta täyteen puruotteeseen. Sillä on hyvä rauhoittumiskyky. Se on ohjaajanöyrä tapaus, jossa kuitenkin on se jukuripää-luonteensakin. Kun Kilju ei tahdo luovuttaa, se ei myöskään luovuta. Paitsi jos irti on IRTI! Silloin ohjaajan sana on laki. Kaikesta rauhallisuudesta ei kuitenkaan ole pelkkää hyötyä, sillä se näkyy etenkin ”vietikkyyden” näkymisen vähyydessä. Jännä juttu, mutta vietikkäämpi Kilju ilmentää viettiä vähemmän kuin vietittömämpi Ipi. Mutta ilmeisesti Kilju on vaan sen verran matalatemperamenttisempi koira, ettei siltä puske läpi se ylenmääräinen sähellys, kuten noilla sähäkämmillä versioilla. Nyt pitäisikin keskittyä tunnetilaan tottiksessa. Tehdä siitä Kiljulle samanlainen kuin paikkamakuu on: kuolan pitää valua molemmista suupielistä. 🙂 Mutta kyllä tuolle koiralle taitaa yksi jos useampikin olla myytyjä. Nartuksi se ei ole yhtään pöllömpi.

 

Sitten taas Piika. Meidän sähköjänis, jonka rinnalla jopa Ipi näyttää rauhalliselta. Piikalla ja Ipillä tuntuu olevan paljon samaa, mutta myös Piikalla ja Kimmalla on paljon samoja piirteitä luonteessaan. Piika ei ole terävä, kuten Ipi on ja Kimma oli. Piikan ohjaajanöyryys ei ole sitä luokkaa kuin maleilla. Sille pitää sanoa oikeasti ja tarkoittaa myös sitä, että asia menee perille. Silti pelkkä ”Hyvä” riittää palauttamaan aivot narikkaan -tilan.

 

Piikalla on saalisviettiä, mutta missä määrin sitten kuitenkaan puhdasta sellaista, vaikea sanoa. Viikonloppuna Janne leikitti sitä patukalla. Narulelussahan Piika on roikkunut vain kulmureillaan kiinni. Patukkaan puri koko suun otteella kiinni ja kanavoi purunsakin siihen ja rauhoittui hyvin. Se tukisi sitä, että Piikan saalisvietti olisi aika suurta, mutta on sillä jotain paimentamisen vaistojakin ja niihin ei tuo saalisvietin loppuunvieminen kuitenkaan kuulu. Piikan rasittavin piirre tällä hetkellä on Kiljun kyttääminen. Kilju kun kyttää esim. lumikolaa ja hyökkii siihen, Piika syttyy Kiljun toiminnasta ja napsii sitten Kiljua perseeseen. Rasittavin piirre, mikä koirassa voi olla, kun toinen ei lähde hommaan vastaamaan millään tavalla. Pakko varmaan alkaa puuttumaan tuohon. Mutta se noissa Piikassa ja Kiljussa on samaa, että paineen ne purkavat liikkumalla. Kilju kiertää kehään tai poimii leluja suuhunsa rauhoittamaan tilannetta ja Piika hyppii ja pomppii joka suuntaan.

 

Pssst. Hommattiin Piikalle kuonopanta estämään hihnassa remuamista. Alkoi olla ärsyttävää koko ajan komentaa koiraa käyttäytymään. Ipin kanssa oli aikanaan niin menestyksekästä kuonopannan käyttö, että pitihän sitä kokeilla. Aluksi Piika oli kuin vikuroiva hevonen. Taisteli vain kuonopantaa vastaan viskomalla päätään. Kielloista uskoi sen verran, että antoi kuonopannan lopulta olla. Tänään tuntui jo sopeutuneen kuonopantaan niin hyvin, että pystyi vetämään siinä!?!? Toisin sanoen tuo koira taitaa vedettää ainakin mua 10-0. 🙄

Temppurinki vol 2.

Temppurinki vol. 2 on kovaa kyytiä menossa ja temppuna on nyt peruuttaminen sohvan päälle istumaan tai seinälle. Lisäksi on temppuna opettaa koira ontumaan ts. pitämään tassuaan ilmassa kävellessään. Nyt on harjoiteltu muutamia kertoja tuota sohvalle peruuttamista Piikan kanssa. Hyvin se on kyllä homman hoksannut. Ei tarvii ton sähkärin kanssa kyllä vääntää rautalangasta, kun se jo toteuttaa. Tässä videota laatikolle, portaisiin ja sohvalle peruuttamisesta: http://www.youtube.com/watch?v=cHgOHgyMiVQ

 

Pessin kanssa sitten väännetäänkin. Hyvänen aika, että voi olla vaikeaa opetella peruuttamaan, kun se vain tarjoaa istu, maahan, seiso, istu, kurre, maahan, kurre. Lopulta tapahtui vähän edistymistä, kun häädin sitä vain luotani MENEMENEMENEMENEMENE!!! Tästä operaatiosta tulee pitkä ja kivikkoinen tie…

Kun oma pää ei kestä

ei viittis ees selitellä. Vituikshan se taas meni. Aamulla oli vielä ihan hyvä fiilis. Sitten erehdyin katsomaan netistä, että tulevan jakson lukkari oli tullut. Ja piti käydä kattomassa, onko päästy ryhmään. Olihan sitä. Ainut vaan, että se on mölli/1lk. Että ei tässä ainakaan edetä, oli sitten omat fiilikset sen jälkeen.

 

Killerillä vitutti vielä enemmän, kun Ipi pääsi parikin kertaa rähähtelemään toisille koirille. Ekaa rataa en ehtinyt sen kummemmin ajattelemaan, kun piti hakea koira ja vähän hyppyyttää sitä ja sitten suoraan radalle hirveällä kiireellä. Ei näin. Pakka hajos tasan siihen kohtaan kuin ajattelinkin. Ihan oma moka. Ois pitänyt jättää siihen koko homma.

 

Toiseen rataan ehti tutustua paperilla jo ennen rataa. Rataantutustumisen jälkeen oli ihan hyvä fiilis. Ja taas Ipi rähisi. Jepjep. Keskity kaikkeen muuhun ja unohda koira. Kepeillä toiseksi viimeinen väli jäi tekemättä, korjasin jopa sen ja siitä sitten meni ihan jees. Lopussa Ipi kuitenkin jäi selän taakse ja kiersi hypyn ja siitä hylly, kun hyppäsikin sen vielä. Jäi hyvä maku, mutta videolta katsoin, että armotonta räpellystä. Ei lähde niin ei lähde. Ja näillä ajoilla ei kyllä nolliakaan tehdä. Pitäis varmaan jättää ne kontaktit vaatimatta, niin oisko siinä sitten se ratkaisu… (tuskin…) Päivän ainoa kohokohta oli, että koiran kanssa oma pää pysyi kasassa ja perkeleet ei lennelleet.

 

Sähköjänis oli myös mukana. Ja oli ihan oma itsensä. Sähköä täynnä koko Piiska. Noiden rähisijöiden jälkeen se on kyllä ihanan avoin kaikkea kohtaan. Kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja toisin päin taas rauhoittuu yhtä nopeasti.

 

Ja sitten se video. Nöyryytystä koko touhu.

Ipi jat 18.2.12

Pessi Piiralla

Pessi oli eilen käynyt osteopaatti Leena Piiralla. En itse päässyt töiltä mukaan, mutta Janne ja Raisa olivat Pessin mukana, mutta yritän nyt itse tehdä yhteenvedon. Pessillä oli ollut lukko SI-nivelessä, LI-nivel on epämuodostunut kahdestakin kohtaa ja rintarangassakin on ollut lukko. SI-nivel oli saatu aukaistua lopulta, vaikka ilmeisesti senkin kanssa Piira oli ollut aluksi vähän sitä mieltä, että voi olla synnynnäinen vino lantio. Pessi on ollut todella pahasti toispuoleinen, syinä voivat olla jokin trauma, LI-nivelen synnynnäinen epämuodostuma / luutumattomuus ja lonkkien eriparisuus. Toispuoleisuuden ja vinouden vuoksi (oli ollut kuin S-kiekura sen runko) Pessi ei ole pystynyt käyttämään kroppaansa kuten pitäisi ja sen vuoksi sen lihaksetkin ovat surkastuneet. Piira oli arvellut, että vinous voi palata, jos takapäähän ei saada lihasta tukemaan sitä. Jatkohoitona ravaamista hihnassa (ei laukkaamista ja muiden kanssa törmäilyä), vesijuoksumattoa ja uimista, jotta aukaistut lukot saataisiin pysymään auki ja sitä voimaa kertymään takapäähän. Uusintakuvaaminen kuulema aikaisintaan järkevää ensi talvena.

Toivottavasti olen ymmärtänyt Pessin tilan edes sinne päin. Suurkiitokset Jannelle, Raisalle ja Riikalle Pessin mukaanottamisesta! 🙂  Tänään käytiin Pessin kanssa ensimmäinen ravilenkki. Vaikka alunperin jopa mietin, että jos Pessin aikoo saada juoksemaan hallitusti, pitänee laittaa jokin houkutin sille ongenvapaan ja heilutella sitä siellä nenän edessä, mutta Pessi sitten yllättikin. Hyvin ravasi eikä edes paljoa jäänyt nuuskuttelemaan hajuja matkalta. Ei se noin hyvin ole liikkunut pitkäänpitkään aikaan ja selvästi kivuttomasti. Mutta niin vissiin tuli aloitettua juoksuharrastus vain, koska koiran pitää juosta.

Koirasi luonne kolmella kuvalla

Tällainen pieni kuvakertomus tällä kertaa. Idean pöllin rotufoorumilta. Aiheena siis koiriemme luonteet kolmella kuvalla esitettynä.

Ipi

Pessi

Piika

Kilju

Lopputulema, mikä kaikkia yhdistää – pipipäisyyspä tietenkin. 😆

Perkeleitä ja onnistumisia!

Ipsun agitreenit vuorossa tänään. Tehtiin kisamainen suoritus, eli rataantutustuminen omatoimisesti, koirat vuorotellen kentälle ja suorittamaan. Ipin kanssa ensimmäinen yritys meni ihan penkin alle. Yksinkertaisesti mulla oli vaan liian kiire. En ehtinyt miettimään rataa kunnolla rataantutustumisen jälkeen, kun piti kusettaa koiraa ja vaihtaa kamppeita. No, se kiireentuntu näkyikin sitten radalla. Seuraava veto oli jo parempi. Siinäkin oli niitä meidän arkkiongelmia, mutta muuten ihan jeesmenoakin. Lopuksi harjoiteltiin vielä niistoa radalla, kun ei meinannut taas millään luonnistua. Ja sitten tapeltiin parin viimeisen hypyn kanssa, kun ei vaan onnistunut. Jäi vähän kaksjakoinen fiilis. Toisaalta ne perkeleet taas lensi, kun oma pää ei kestänyt ja sitten taas toisaalta oli tosi hyviäkin kohtia. Ehkä tää on sitä kehittymistä. Koskaan ei ole täydellistä. 🙂

 

Piikakin oli mukana, joten sen kanssa sitten tokottelua. Seuraamista hihnapakotteella perjantain malliin. Kun ei ollut seinää, käytin hihnaa. Pari kertaa piti huomauttaa kontaktista, ja silloin Piika korjasi samantien oikeaksi. Hyvin tuntuu pakotteiden käyttö toimivan, kun niitä ei tarvitse viljellä. Sitten luoksetulon stoppeja ja maahanmenoja nakinheitoista. Vaikka ei ikinä olla liikkeestä maahanmenoa tehty, Piika oppi sen tosi nopeasti pienillä avuilla. Ja välillä sitten vain nakin jahtausta, ettei alkanut ennakoimaan. Lopuksi vielä ns. seuraamisesta jääviä, eli seisomista ja maahanmenoa. Hyvin hoksasi nämäkin pienillä avuilla. 🙂

 

Piika on kyllä varsin hauska koira. Nyt oon viimeisen kuukauden aikana käynyt sen kanssa kaikki alon liikkeet periaatteessa läpi ja lähtenyt opettamaan tehdyistä pohjista eteenpäin. Yllättävän nopeasti se on ne oppinut. Joten harjoitukset jatkukoot. Huomaan silti ajattelevani kokeita ensi kesälle. Ei se ehkä mikään mahdoton ajatus ole, mutta aika hurjaa silti. Pessin kanssa liian varhain kisaamisen aloittamisen jälkeen kuitenkin vannoin, etten seuraavalla koiralla kävisi kokeissa ennen kuin se on 3v. Niin se mieli näemmä muuttuu, kun on hyvä koira käsissä. 🙂 Vaikka kyllähän se mieli ehtii vieläkin muuttua. Edelleen niitä juoksuja typsyille nimittäin odotellessa. Ei näy eikä kuulu kummmallakaan.