Loppiaisviikonloppu ja ollaan treenattu ja lenkkeilty. Kiljulle on tehty irrotustreeniä. Tässä eiliseltä videota, eli jo alkaa toimimaan. Irrotti joka käskyllä heti, mutta sen jälkeinen toiminto jäi aina vähän puutteelliseksi.
Piikalle on taas leikkimistä kohenneltu. Se selvästi nauttii taistelusta tällä hetkellä, antaa koko ajan parastaan eikä enää riipu lelussakaan vain kulmureilla kiinni vaan yrittää korjata purua taakse, kuten pentuna leikki. Saalis on aika kova juttu Piikalle, mutta paikallaanolevasta lelusta ei välttämättä vielä kiinnostu. Pallopalkkauksen salat ei ole vielä auenneet. Piika käyttää sen kanssa paljon silmää eikä palauta palloa minulle asti. Videoon on koottu noita eri variaatioita, miten palauttelee, mutta olen nyt vaatinut, että pallo tuodaan eteeni maahan. Käteen Piika ei halua sitä luovuttaa. Jääviä ollaan myöskin harjoittelemaan, seuraamisesta irrallaan tosin.
Eilen käytiin koko konkkaronkan kanssa lenkillä. Ipillä oli kangaskoppa, mutta muuten saivat kaikki olla irti. Yllättäen ne olivat sitten Piika ja Ipi, jotka hengasivat keskenään. Kilju meni jossain siellä edellä ja Pessi piti perää. Ipikin alkaa selvästi pitää pentuja jo koirina. Hiljaa edetään edelleen. Niin ja Kilju on aloittanut tuhoamisoperaation, jota se itse tosin pitää vain pöytien tyhjäämisoperaationa, kun kerran on saataville jätetty vaikka mitä kivaa.