Kiljuhan on nyt joulusta lähtien viikottain treenannut puruhommia Veskun kanssa. Joka viikko koira tuntuu menneen eteenpäin ja vähitellen sen luonnekin kaikkine hienouksineen alkaa hahmottumaan. Kilju on jotenkin todella jännä eläin. Se ei juurikaan ilmennä tunnetilojaan kaiken kansan nähtäville tai tee numeroa itsestään. (omistajaansa tullut? Silti sen tekeminen noissa puruhommissa on aina täysillä ja kovaa. Kilju on varma itsestään, häntä pystyssä se haastaa Veskua ja varmaan odottaa viikottain puolituntistaan. Sen verran sen silmät palavat kuitenkin, kun PahaSilakan pihaan päästään. Silti Kilju pitää pistää ihan kunnolla töihin, koska jos se ei jotain saa, niin so what, aina voi yrittää vähemmänkin – tai kovemmin, riippuen päivästä. Toki oman haasteensa koiralle asettaa myös hihnan toinen pää, joka vasta itsekin harjoittelee näitä hommia ja yrittää ymmärtää, mitä pitäisi tehdä, jottei tekeminen näyttäisi ihan kaaokselta.

Mutta kyllä Kiljun luonnetta on pitänyt paljon arvioida. Se on itsevarma, selvästi tasapainossa itsensä ja maailman kanssa. Se on saalisviettinen. Se on koira, joka pyrkii aina korjailematta täyteen puruotteeseen. Sillä on hyvä rauhoittumiskyky. Se on ohjaajanöyrä tapaus, jossa kuitenkin on se jukuripää-luonteensakin. Kun Kilju ei tahdo luovuttaa, se ei myöskään luovuta. Paitsi jos irti on IRTI! Silloin ohjaajan sana on laki. Kaikesta rauhallisuudesta ei kuitenkaan ole pelkkää hyötyä, sillä se näkyy etenkin “vietikkyyden” näkymisen vähyydessä. Jännä juttu, mutta vietikkäämpi Kilju ilmentää viettiä vähemmän kuin vietittömämpi Ipi. Mutta ilmeisesti Kilju on vaan sen verran matalatemperamenttisempi koira, ettei siltä puske läpi se ylenmääräinen sähellys, kuten noilla sähäkämmillä versioilla. Nyt pitäisikin keskittyä tunnetilaan tottiksessa. Tehdä siitä Kiljulle samanlainen kuin paikkamakuu on: kuolan pitää valua molemmista suupielistä. Mutta kyllä tuolle koiralle taitaa yksi jos useampikin olla myytyjä. Nartuksi se ei ole yhtään pöllömpi.

Sitten taas Piika. Meidän sähköjänis, jonka rinnalla jopa Ipi näyttää rauhalliselta. Piikalla ja Ipillä tuntuu olevan paljon samaa, mutta myös Piikalla ja Kimmalla on paljon samoja piirteitä luonteessaan. Piika ei ole terävä, kuten Ipi on ja Kimma oli. Piikan ohjaajanöyryys ei ole sitä luokkaa kuin maleilla. Sille pitää sanoa oikeasti ja tarkoittaa myös sitä, että asia menee perille. Silti pelkkä “Hyvä” riittää palauttamaan aivot narikkaan -tilan.

Piikalla on saalisviettiä, mutta missä määrin sitten kuitenkaan puhdasta sellaista, vaikea sanoa. Viikonloppuna Janne leikitti sitä patukalla. Narulelussahan Piika on roikkunut vain kulmureillaan kiinni. Patukkaan puri koko suun otteella kiinni ja kanavoi purunsakin siihen ja rauhoittui hyvin. Se tukisi sitä, että Piikan saalisvietti olisi aika suurta, mutta on sillä jotain paimentamisen vaistojakin ja niihin ei tuo saalisvietin loppuunvieminen kuitenkaan kuulu. Piikan rasittavin piirre tällä hetkellä on Kiljun kyttääminen. Kilju kun kyttää esim. lumikolaa ja hyökkii siihen, Piika syttyy Kiljun toiminnasta ja napsii sitten Kiljua perseeseen. Rasittavin piirre, mikä koirassa voi olla, kun toinen ei lähde hommaan vastaamaan millään tavalla. Pakko varmaan alkaa puuttumaan tuohon. Mutta se noissa Piikassa ja Kiljussa on samaa, että paineen ne purkavat liikkumalla. Kilju kiertää kehään tai poimii leluja suuhunsa rauhoittamaan tilannetta ja Piika hyppii ja pomppii joka suuntaan.

Pssst. Hommattiin Piikalle kuonopanta estämään hihnassa remuamista. Alkoi olla ärsyttävää koko ajan komentaa koiraa käyttäytymään. Ipin kanssa oli aikanaan niin menestyksekästä kuonopannan käyttö, että pitihän sitä kokeilla. Aluksi Piika oli kuin vikuroiva hevonen. Taisteli vain kuonopantaa vastaan viskomalla päätään. Kielloista uskoi sen verran, että antoi kuonopannan lopulta olla. Tänään tuntui jo sopeutuneen kuonopantaan niin hyvin, että pystyi vetämään siinä!?!? Toisin sanoen tuo koira taitaa vedettää ainakin mua 10-0.

Pessin kanssa sitten väännetäänkin. Hyvänen aika, että voi olla vaikeaa opetella peruuttamaan, kun se vain tarjoaa istu, maahan, seiso, istu, kurre, maahan, kurre. Lopulta tapahtui vähän edistymistä, kun häädin sitä vain luotani MENEMENEMENEMENEMENE!!! Tästä operaatiosta tulee pitkä ja kivikkoinen tie…

Killerillä vitutti vielä enemmän, kun Ipi pääsi parikin kertaa rähähtelemään toisille koirille. Ekaa rataa en ehtinyt sen kummemmin ajattelemaan, kun piti hakea koira ja vähän hyppyyttää sitä ja sitten suoraan radalle hirveällä kiireellä. Ei näin. Pakka hajos tasan siihen kohtaan kuin ajattelinkin. Ihan oma moka. Ois pitänyt jättää siihen koko homma.

Toiseen rataan ehti tutustua paperilla jo ennen rataa. Rataantutustumisen jälkeen oli ihan hyvä fiilis. Ja taas Ipi rähisi. Jepjep. Keskity kaikkeen muuhun ja unohda koira. Kepeillä toiseksi viimeinen väli jäi tekemättä, korjasin jopa sen ja siitä sitten meni ihan jees. Lopussa Ipi kuitenkin jäi selän taakse ja kiersi hypyn ja siitä hylly, kun hyppäsikin sen vielä. Jäi hyvä maku, mutta videolta katsoin, että armotonta räpellystä. Ei lähde niin ei lähde. Ja näillä ajoilla ei kyllä nolliakaan tehdä. Pitäis varmaan jättää ne kontaktit vaatimatta, niin oisko siinä sitten se ratkaisu… (tuskin…) Päivän ainoa kohokohta oli, että koiran kanssa oma pää pysyi kasassa ja perkeleet ei lennelleet.

Sähköjänis oli myös mukana. Ja oli ihan oma itsensä. Sähköä täynnä koko Piiska. Noiden rähisijöiden jälkeen se on kyllä ihanan avoin kaikkea kohtaan. Kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja toisin päin taas rauhoittuu yhtä nopeasti.

Ja sitten se video. Nöyryytystä koko touhu.

Ipi jat 18.2.12

Toivottavasti olen ymmärtänyt Pessin tilan edes sinne päin. Suurkiitokset Jannelle, Raisalle ja Riikalle Pessin mukaanottamisesta!  Tänään käytiin Pessin kanssa ensimmäinen ravilenkki. Vaikka alunperin jopa mietin, että jos Pessin aikoo saada juoksemaan hallitusti, pitänee laittaa jokin houkutin sille ongenvapaan ja heilutella sitä siellä nenän edessä, mutta Pessi sitten yllättikin. Hyvin ravasi eikä edes paljoa jäänyt nuuskuttelemaan hajuja matkalta. Ei se noin hyvin ole liikkunut pitkäänpitkään aikaan ja selvästi kivuttomasti. Mutta niin vissiin tuli aloitettua juoksuharrastus vain, koska koiran pitää juosta.

Ipi

Pessi

Piika

Kilju

Lopputulema, mikä kaikkia yhdistää – pipipäisyyspä tietenkin.

Piikakin oli mukana, joten sen kanssa sitten tokottelua. Seuraamista hihnapakotteella perjantain malliin. Kun ei ollut seinää, käytin hihnaa. Pari kertaa piti huomauttaa kontaktista, ja silloin Piika korjasi samantien oikeaksi. Hyvin tuntuu pakotteiden käyttö toimivan, kun niitä ei tarvitse viljellä. Sitten luoksetulon stoppeja ja maahanmenoja nakinheitoista. Vaikka ei ikinä olla liikkeestä maahanmenoa tehty, Piika oppi sen tosi nopeasti pienillä avuilla. Ja välillä sitten vain nakin jahtausta, ettei alkanut ennakoimaan. Lopuksi vielä ns. seuraamisesta jääviä, eli seisomista ja maahanmenoa. Hyvin hoksasi nämäkin pienillä avuilla.

Piika on kyllä varsin hauska koira. Nyt oon viimeisen kuukauden aikana käynyt sen kanssa kaikki alon liikkeet periaatteessa läpi ja lähtenyt opettamaan tehdyistä pohjista eteenpäin. Yllättävän nopeasti se on ne oppinut. Joten harjoitukset jatkukoot. Huomaan silti ajattelevani kokeita ensi kesälle. Ei se ehkä mikään mahdoton ajatus ole, mutta aika hurjaa silti. Pessin kanssa liian varhain kisaamisen aloittamisen jälkeen kuitenkin vannoin, etten seuraavalla koiralla kävisi kokeissa ennen kuin se on 3v. Niin se mieli näemmä muuttuu, kun on hyvä koira käsissä. Vaikka kyllähän se mieli ehtii vieläkin muuttua. Edelleen niitä juoksuja typsyille nimittäin odotellessa. Ei näy eikä kuulu kummmallakaan.

Ipin kanssa ei ole ollut treeneissä mitään ongelmia, että se olisi yrittänyt muita syödä. Olen silti tarkka, ettei mun koirien iholle tulla. Oli sitten kyseessä nuo ei-sosiaaliset tapaukset Pessi ja Ipi tai sitten sosiaalisuuden huipentumat Kilju ja Piika. Ipille on treeneissä sattunut koirien iholle tulemisia kaikesta tarkkaavaisuudesta huolimatta, mutta se on suhtautunut niihin todella lunkisti. Silti koskaan ei voi tietää, milloin sen mitta täyttyy ja siksi mieluummin suojelen niin omaani kuin muidenkin koiria ja teen selväksi, ettei Ipin luo muilla ole asiaa ja kerron myös avoimesti ongelmistamme kotona, kun koirat eivät niin hyvin keskenään tule toimeen. Ilmeisesti tällainen varovaisuus on joidenkin mielestä väärin tai siitä ei kannata ottaa opiksi, että pitäisi sen toisenkin osapuolen koiran hallinnassa. Kummallista välinpitämättömyyttä omasta koirasta, mitä en voi ymmärtää ollenkaan.

Palatakseni viikon tapahtumiin, Piika on pistänyt kämppää remonttiin. Perjantaina vastassa odotti syöty seinä. Laudat vaan paistaa kolosta. Sillä virtaa tuntuu riittävän uudelleen sisustamiseen, vaikka kuinka yrittäisi iltaisin lenkittää. Mutta siinähän se on, että kuntohan noilla on kohdallaan ja koko syksyn olivat tarhassa, joten nyt pitkä sisällä olo alkaa kyllästyttää. Pitäisi tehdä paljon enemmän pään aktivointijuttuja, mutta kaikki menot ja oma väsymys ovat kyllä tehokkaasti vähentäneet tätä puolta Piikan elämässä.

Perjantaina jaksettiin sentäs raahautua Laukan kisatokotreeneihin. Pessi ja Kilju jäivät kotiin ja Ipi ja Piika pääsivät treenaamaan. Piikalle seuraamista ja hyppyä ja Ipille ruutua ja seuraamista. Kummankin kanssa seuraamisen kanssa pitää olla nyt tarkkana. Opettaa olemaan haahuilematta ja omalla kropalla auttaa koiraa. Piikalle voisi olla aika toimivat sosiaalinen palkka. Se kun tykkää vääntää ja olla rapsuteltavana ja sitä käytän jo muutenkin paljon kotona tehdessä. Täytyy nyt ottaa sen lisääminen ohjelmistoon tavaksi.

Paljon on tullut viikonlopun aikana mietittyä, että kyllä tuo nuorella koiralla tekeminen on haastavaa omalla tapaa. Aikuiselta koiralta voi jo vaatia osaamista, mutta junnua on pakko opettaa koko ajan ja löytää sille niitä oikeita keinoja toimiakseen. Aikuisesta koirasta jo tietää, mitä se on ja mitkä sille toimivat, junnun luonteesta ei osaa sanoa ennen kuin se kasvaa aikuiseksi ja tutustuu siihen ja sen persoonaan. Nytkin huomaan vertaavani Piikaa muihin tuntemiini koiriin ja miettiväni, että siinä on paljon samaa kuin muissa koirissa, mutta paljon myös sen omaa. Se on vilkas, se on nopea, se on innokas. Se rakastaa rapsutuksia, hyppimistä ja pomppimista yli kaiken. Se on valmis vastaamaan haasteeseen. Se on saalisviettinen ja taisteluhaluinen, mutta se ei kiinnostu kuolleesta lelusta – ainakaan se ei ole sen paras palkka. Vaikka paljon on jo selvinnyt, siltikään en tiedä, onko Piika lintu vai kala. En esimerkiksi osaa vielä sanoa, onko se kova vaiko pehmeä. Tällä hetkellä Piika tuntuu ilmentävän kumpaakin mallia. Se ei varsinaisesti lamaannu mistään, mutta se osaa jo varoa epämiellyttäviä tilanteita. Silti sitä saa välillä komentaa enemmän kuin muita koiria, koska asiat eivät vain mene perille kerrasta tai välttämättä kahdestakaan ellei oikeasti konahda kunnolla. Ja sitten taas, mikä parhaiten Piikalle toimisi treeneissä, sitä on vaikein ajatella, koska tykkään peilata tekemistä koiran luonteeseen. Melkoista aivorattaiden pyörittämistä tää koiratouhu, mutta ehkä siinä on juurikin se pointtinsa, miksi epäonnistuneet treenitkin ovat aina eteenpäin menoa.

Pessin vointi on nyt parantunut jonkin verran. Se oli viikon kortisonikuurilla, koska sen naama turposi viime viikonloppuna selittämättömästä syystä. Lisäksi sen kuono on ollut auki viiksikarvojen juuresta. Niinpä Pessillä on ollut kauluri kaulassa kotona ja lääkityksellä ruvet onkin saatu melkein häviämään. Tuntuu vain, että heti kun antaa olla pidempään ilman kauluria, Pessi raapii kuononsa taas auki. AB-kuurikaan ei juuri tuntunut tepsivän tuohon sairastamiseen. Kuonon lisäksi Pessi on tuntunut muutenkin olevan turvoksissa koko kropastaan ja ihmeen “pöhöttänyt”. Kortisoni jännä kyllä on laskenut pöhötystä melkoisesti. Lihaksia Pessiltä on hävinnyt viimeisen kuukauden aikana paljon verrattuna lähtötilanteeseen. Ikenet ovat vähän oudot, mutta hampaita Pessi ei arista. Vasemmalla puolella oleva kaulan rauhanen on myös tunnusteltaessa laajentunut selvästi ja se on erituntuinen kuin muilla koirilla. Oikealta puolelta vastaavaa rauhasta ei Pessillä edes tunne. Vähän outoja nämä kaikki oireet, eivätkä välttämättä edes liity toisiinsa. Ei kai se auta kuin seurata ja toivoa, että parempiakin päiviä on vielä luvassa.

Vissiin ollut hauska päivä. Lattialle on levitelty kierrätykseen aikomiani vaatteita jätesäkistä, satiinilakana (ilmeisesti koiralle kelpaa, kun ihmisille ei), julisterulla syötynä ja mitä nyt muuta olikaan pieni koira löytänyt vaatekaapista. Kaiken toki kruunasi syömätön puruluu kaiken keskellä. Sänky oli myllätty myös. Sinne oli silputtu puolikas rulla vessapaperia ja kylmägeelipurkissa oli hampaanjäljet. Mahtanut olla hyvää. Aiemmin tuhottu Helosan-purkkikin oli joutunut tyhjennykseen.

Ja hyvin olikin maha toiminut, nimittäin viereissä huoneessa olikin sitten ne paskat niin matolla kuin lattiallakin. Lisänä toki kuset matolla. Niin ja yksi Kiljun narulelu oli kahdessa osassa. Toinen osa oli Kiljun eteisessä, toinen Piikan häkissä. Hyvin syötynä. Joskus tekis mieli laittaa videokamera kuvaamaan, mitä täällä OIKEASTI tapahtuu päivän aikana…

No, jospa huomenna ei olis pakkasta, niin tarhaan voisi pistää junnut päivän ajaksi. Tänään saivat pitkästä aikaa liikuntaa, kun pääsivät rallaamaan Birgitan koirien kanssa jäälle. Ipi ja Pessi saivat sitten illan olla pihalla, kun laiteltiin autoja kuntoon.

Ekalla radalla tuomarina oli Anne Viitanen. Siinä jännitin kyllä tositosi paljon, varsinkin kun menin peukalo veressä radalle, kun Ipi just nappasi siihen reiän ennen sitä. Sitten jännitti enää vaan terveellä tavalla. Tuolla oli aika ärsyttävä kuuluttaja, jonka juttuja monikin jäi kuuntelemaan radalla, kun kommentit koirista ja ohjaajista oli välillä aika asiattomiakin – mm. eräästä borderterrieristä kuuluttaja sanoi, että sehän on kuin grillissä käristetty. Joo-o. Ainoa paska maku eiliseltä suuhun jäikin tuosta kuuluttajasta.

Omassa ohjauksessani on edelleen parantamisen varaa ja Ipikin oli tavallista enemmän kiinni mun ohjauksessa eikä ekalla radalla varsinkaan uskaltanut irrota, kuten normisti, minkä vuoksi virheitä kertyi sitten enemmänkin. Lopuilla radoilla yritinkin viedä ohjauksen sitten loppuun asti ja auttaa Ipiä siten. Alusta oli todella liukas ja Ipi oli jalat alta jokaisella radalla, jolloin syntyi myös virheitä. Tokalla radalla se luikastui just ennen keppejä, mikä näkyi epävarmuutena ja se jätti lopussa välin tekemättä. En halunnut korjata, koska se lisää vaan epävarmuutta ja Ipi yleensä lähtee pujottelemaan keppejä nurinpäin, jos niitä alkaa korjailemaan. Kolmannella radalla jalat meni alta muurin jälkeen ja Ipi tuli renkaasta ohi ja sitten hyppäsi renkaan sivusta enkä jaksanut enää korjata.

Mutta oon kyllä tyytyväinen muuten tuohon päivään kokonaisuutena ja radoista näki, että nolliinkin on vielä joskus mahdollisuudet, kun kaikki natsaa kohdalleen. Kisanälkä jäi, joten ei muuta kuin uutta putkeen.   Kiitos kisaseuralaisille, oli mukava nähdä tuttuja ja katsoa muiden hienoja ratoja!

Videota Ipin radoista:

Ipi kuopio 4.2.12

Piika uiskenteli jonkun varttitunnin. Sen uintihetkiin mahtuu kaikenlaista. Vaikka se vetääkin ihan täysillä uinnit, välillä pitää vaan kellua, tuijotella lelua ja hengailla uimavalvoja Zeron kanssa. Kilju puolestaan oli kehittynyt tositosi paljon edelliskerroista! Uitettiin se nyt ulkopuolelta ja vain käännöksiä pitää hioa. Muuten meni oikein mainiosti. Selvästi Kilju kasvanut henkisestikin viime aikoina. Kamerasta vain loppui akku Kiljun uinnin aikana, joten siitä ei sitten enempää materiaalia saatu.

Mutta tässä videota eiliseltä näiden kolmen uintituokiosta:

KoiraSportissa